Juhannus.

Ohi aivan liian pian. Silti tuntui, kuin olisi päässyt viikon lomalle.

Mikolla on ystävineen ollut vahva juhannuksenviettoperinne, johon olen itsekin integroitunut. Onkin tosi mukavaa, että tietää jo etukäteen, missä seurassa juhlitaan. Paikka on sitä vastoin vaihtunut useaan otteeseen kun kenelläkään ei ole omaa kesämökkiä. Tänä vuonna paikaksi valikoitui Kokkolan Lohtajalla sijaitseva Ohtakari, josta saimme käyttöömme kalastajaseuran soman mökin.

Loimulohi oli perjantai-illan tähti. Mikko perehtyi loimuttamiseen jo etukäteen ja työkaverilta hän sai vielä lisäohjeita sekä loimulankun. Aivan uskomattoman herkullista.

Mölkky. Kantelimme uskollisesti mukana, pelasimme kerran.

Mökkeilyn must-have.

Loimuttaja ja lohi.

Juhannuksen menu oli muuten seuraavanlainen:
torstaina: chorizo -makkaraa tuoreen patongin välissä
perjantaina: loimulohi, uudet perunat ja kasvis-hallouminyytit, kossu-mansikka-kakku
lauantaina: ribsit ja uudet perunat.

Omnomonom. Lounaaksi syötiin lisäksi tavallista jauhomakkaraa, joka on myös superhyvää. Kuitenkin päätettiin vähän hifistellä noiden grilliherkkujen kanssa muutoin. Ja kyllä kannatti!

Niin älyttömät kelit koko juhannuksen! Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Sain kärtsättyä naaman ja selän.

Ohtakarissa lipunnostossa. Musiikkiesityksiä ja lippulaulukin.

Kossu-mansikkakakku. Toin kotoa kermavaahto-rahka -seoksen, kaupan valmis kakkupohja (kuvitelkaa!), joka kostutetaan kossulla (ja spritella) sekä tuoreita mansikoita. Nam.

 Lauantain grillailut. Isossa foliossa muhi porsaan kylki, eli ribsit luineen. Saa pitää grillillä toista tuntia, niin, että liha mureutuu kunnolla. Uskomattoman hyvää!

Lasit: MiuMiu, Huivi: Lontoosta, Denim -tunika: Lindex

T'ässäpä vinkki, mikäli ette halua juoda kolmeä päivää olutta! Alkoholi ei itselleni jaksanut tällä kertaa koko viikonloppua maistua, joten ostin erilaisia limonaadeja näteissä lasipulloissa. Tulee juotua hitaampaa kuin vaikka siidereita ja lisäksi tulee lapsuus mieleen. Silloinhan saatiin juhannuksena aina korillinen limsoja lasipulloissa. Kuka muistaa AfriColan?

Ja sitten Ohtakarin paras puoli. Vattajan dyynit, joilla sai nytkin olla lähes täysin rauhassa, vaikka asteita oli yli 20 ja lisäksi vietettiin juhannusta. En voi suositella tarpeeksi!

Ja nyt arkeen. Huoh.

Tammela fine dining.

Tammelan Puistokatu ei ole aiemmin varsinaisesti kunnostautunut kulinaristin suosikkikadunpätkänä Tampereella. Subwayn, Hesen, kiinalaisen ja useiden kebabpaikkojen rinnalle avattiin kuitenkin marraskuussa Roast. Kulinaarikerhon kanssa testattiin rafla jo ennen joulua, jolloin pöytävaraus onnistui rouhevasti ja ruoka oli todella hyvää, vaikkakin murkinaa sai vähän hitaanpuoleisesti (tässä tapauksessa kuitenkin ehkä todiste siitä, että ruoka on huolella laitettu). Silloin söin itse ribsit, jotka 14 euron hintaan olivat todella edukkaat ja liha aivan suussa sulavaa. Jälkkäriksi syötiin banaanilastaajan suklaamousse, joka on jäänyt mieleeni kummittelemaan.

Eilen treffattiin Essin kanssa tyttöjen elokuvaillan merkeissä (lyömätön traditio, johon kuuluu sellaisen elokuvan katsominen, jota vuokraamosta ei ikinä saa miehen kanssa vuokrattua). Tällä kertaa aloitettiin leffailta vähän hienommin ja mentiin heti neljältä syömään Roastiin. Ihanaa kun se on niin lähellä! Toki minua vaivasi toisen kerran ongelma, eli se, että on maistanut ensimmäisellä kerralla jotain hurjan hyvää, eikä tiedä pitäisikö ottaa sama annos, vai kokeilla jotain uutta. Roastin lista on aivan hurjan hyvä, jopa kasvisvaihtoehdot houkuttavat ja odotankin innolla, että sisko tulisi Glasgowsta käymään! Ribsit veivät taas voiton, joskin tällä kertaa otin chili-listalta savuomenaglaseerauksen saaneet ribsit. Nam! Roastista tulee kyllä uusi kantis, johon Tammelan vieraat tulevaisuudessa pääsevät aina. Pöytävaraus kannattaa kyllä varmaan tehdä aina tulevaisuudessa, sillä paikka on arki-iltoinakin ikkunasta katsottuna aina tosi täynnä. Samana iltana huomasin myös, että Roast oli City -lehden ravintolaäänestyksessä voittanut "Paras Uusi" -kategorian! Hyvä Tammela!