lauantai 29. syyskuuta 2012

Tumma puku -dilemma.

Ystäväni Tanja on osallistumassa ensi tiistaina Finlandia -talossa pidettävään gaalatilaisuuteen, jonka kutsussa pukeutumisohjeena mainittiin "musta puku". Tilaisuus alkaa klo 18 jälkeen. Gaalaillalliset ovat varmastikin tilaisuus, joita maukkameikäläisen elämään ei aivan hirveän montaa mahdu ja siitäkin syystä aiheuttavat helposti muutaman harmaan hiuksen.

Etikettiohjeistuksenahan "musta puku" on hieman erikoinen. Yleensä juhallisten iltatilaisuuksien pukeutumisohjeena on "juhlapuku", "tumma puku" tai joissain tapauksissa "cocktail". En tiedä, onko tällä "musta puku" ohjeistuksella tavoiteltu englanninkielistä "black tie" -etikettiä, joka oikeastaan vastaa suomalaista tummaa pukua. Juhlavin ohjeistus on "white tie", jolloin mies pukee päälleen frakin. Ymmärtääkseni esim. linnanjuhlien pukukoodi on "juhlapuku", jolloin miehen tulisi pukeutua frakkiin (tai kansallispukuun / univormuun). Tällöin naisen asu on täyspitkä iltapuku. Kuitenkin tulkitsisin, että Tanjan tilaisuuden ohjeistus on "tummaa pukua" vastaava. Mies pukeutuu tällöin smokkiin tai yksiväriseen tummaan pukuun (musta tai tumman sininen/harmaa).

Mitä naisen siis tulisi laittaa päälleen? Vaikka ensin ajattelinkin, että kyseessä on todella formaali tapahtuma, tumma puku -ohjeistus ei ole se kaikkein tiukoin. Mekko tai kaksiosainen juhla-asu naisella voi olla täyspitkä, mutta ei välttämättä nilkkapituinen. Kuitenkin kannattaa pysyä erossa cocktail -mekoista tai asuista, jotka paljastavat polvet. Kyseessä eivät ole pikkujoulut tai bileiden etkot! Nilkat ja pohkeet saavat näkyä, polvet eivät. Asun on myös oltava juhlava; päälle ei kannata siis vetäistä kesäistä trikoomaksimekkoa, vaikka se olisikin ainoa pitkä mekko, joka kaapista löytyy! Asusteiden tulisi myös heijastella tilaisuuden juhlavuutta; korkokengät ja iltalaukku (eli clutch / kirjekuorilaukku tai iltalaukku pitkällä hihnalla). Koruissa saa olla näyttävyyttäkin. Viimeisenä vinkkinä ehkä vielä sanoisin, että kannattaa kysellä samoihin juhliin tulevilta tuttavilta, mitä he laittavat päälleen. Näin metsään ei mene ainakaan yksin ;)

Tiedän, että Tanjan tilaisuuteen on aikaa enää 3 (!!!) päivää, mutta tässä muutama inspiraatioasu. Toivottavasti kaapista löytyy hyviä juttuja jo valmiiksi.

black tie 1


Tanja, joka on upea punapää, voisi lähteä liikkeelle lilan ja kullan hohtoisista asioista. Leopardiprintti on raflaava, mutta kukaan ei estä persoonallisuuden näyttämistä juhlapukeutumisessa.

black tie 2

Juhlava mekko voi tosiaan olla lyhyempikin, kunhan polvet pysyvät piilossa. Tässä asussa on jo ehkä hippanen pikkujouluhenkeä, mutta haittaako tuo? Syksy on kuitenkin jo sen verran pitkällä, että punaisen lämpö ja dramaattisuus on ihan paikallaan.

black tie 3

Juhlapukeutumiseen sopii ihan hyvin myös kaksiosainen asu. Juhlava jakku on hyvä vaihtoehto huiville tai shaalille.

Toivottavasti neuvoista on apua vielä viime hetken pähkäilyyn. Toivotan ihanaa gaalailtaa!

torstai 27. syyskuuta 2012

Arjen pelastajat.

Aina joskus törmää tuotteeseen, josta tulee hyvin pian olennainen osa jokaista päivää.

Kempparivinkkien antaminen ylipäätään on aika haastavaa, koska jokaisen kosmetiikkatarpeet ovat niin yksilölliset. Kuitenkin viimeisin kosmetiikkahurahdus omalla kohdallani oli kesällä löytämäni BB-voide. En tosiaankaan ollut missään BB-voiteiden aallonharjassa mukana (en itse asiassa vieläkään oikein tiedä, mitä koko termi tarkoittaa..). Aiemmin uskollisesti käyttämäni Clarinsin sävyttävä kosteusvoide kuitenkin loppui ja kempparista tarttui mukaan tuo alla näkyvä Cliniquen BB-voide. Jäin koukkuun välittömästi.Voide on kevyt, miellyttävän tuntuinen ja peittää todella hyvin. En ole nyt syksyllä ollut muutoinkaan erityisen näppyinen, mutta yleensä sentään joudun vähän peiteväriä käyttelemään; BB-voide on kuitenkin riittänyt aivan mainiosti.
daily necessities 2



Yllä olevassa setissä on ihan riittävä peruskattaus (joskin työpäivänä laitan lisäksi myös luomiväriä). BB-voiteen kiinnitän ihan hipauksella Lumenen mineraalipuuteria. Kulmat, ripset ja huulet tulevat kondikseen pienellä sipaisulla yllä olevia suosikkituotteita. BB I love you. Ihanaa, että löysimme toisemme!

Hiusasiat ovat varmasti toinen aina askarruttava seikka. Arjen ehdoton pelastaja on noin puolitoista vuotta kovassa käytössä ollut kuivashampoo. En enää muista, miten tulinkaan toimeen ennen kuivashampooaikaa! Minulla on aika perustukka, hieman sitä normaalia suomalaista piiskatukkaa paksumpi kuontalo, mutta luonnostaan hiiren värinen ja rasvoittuva. Kuitenkin talvella päänahka kuivuu ja hilseilee. Pahimmillaan hiukset on pitänyt pestä päivittäin, jotta ne näyttäisivät freeseiltä (vaihtoehtona tietysti se kuuluisa "hätäponnari"). Tämä tietysti kuluttaa niin hiuksia kuin päänahkaakin.


daily necessities

Nyt kuivashampoon aikakaudella pärjään kahdella hiustenpesulla viikossa. Olen käyttänyt monia kuivashampoita ja suurin osa on itse asiassa aivan OK. Klippotekin halpisshampoota en pystynyt käyttämään loppuun ällöttävän hajun takia. Edelleen jos haistan Klippotek-löyhkän jonkun muun päästä, rupeää etomaan. Muuten käytössä on ollut varmaan lähemmäs kymmenkunta merkkiä, joista olen ollut suhteellisen tyytyväinen kaikkiin. Suosikkejani kuitenkin ehkä ovat Fudgen ihanan kookoksinen kuivashampoo sekä halpistuote Batiste, jota Suomessa myy Kicks. Tämän kahden pesun viikkotahdin mahdollistaa kuishampoon lisäksi hiusöljy, jota levitän latvoihin. Kriisitapauksessa kaivan esiin suoristusraudan, mutta kaiken kaikkiaan bad hair dayt ovat jääneet historiaan.

Tässä siis oman arkeni helpottajat. Kuulen mielelläni taas teidänkin vinkkejänne arkipäivien pelastukseksi; myös niitä ei-kaupallisia otetaan vastaan ilolla!

maanantai 24. syyskuuta 2012

Maailman paskin valmistujaislahja.

Valmistuin maisteriksi keväällä. Olen saanut monia ihania onnentoivotuksia ystäviltä, suvulta ja perheeltä. Ehkä kaikkein hienoin toivotus tuli kuitenkin taannoin postissa ammattiliitolta. Entinen SVAL, nykyinen Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut muisti vastavalmistunutta ensinnäkin jäsemaksulaskulla ja toiseksi ihan supersiistillä ja monikäyttöisellä motoristihuivilla.

For real, man?






Käsitykseni on, että liiton vastavalmistuneista jäsenista jonkin näköinen enemmistö on naisia. Eivätkä yhteiskunta-alalle valmistuneet miehetkään varsinaisesti mitään motoristityyppejä luullakseni ole. Myönnettäköön, että oletusteni taustalle minulla ei ole esittää mitään faktatietoja (voihan olla, että liitto on tehnyt laajankin taustatutkimuksen ja päätynyt juuri tähän nimenomaiseen tuotteeseen). Kuitenkin uskon vakaasti, että tämän motoristihuivin kaltainen tuote menee haaskeille tällä kohderyhmällä.
...löytyisikö tälle kuitenkin käyttöä?
Seuraavaksi olen listannut satunnaisessa järjestyksessä 10 parempaa lahjaideaa ammattiliitolta vastavalmistuneelle:

1. Koostettu tietopaketti vastavalmistuneen palveluista (tämän pitäisi olla itsestään selvä!)
2. Kutsu mentorointiohjelmaan (duh?!)
3. Silmälasien / näyttöpäätteen puhdistusliina ja -aine (varmuudella molempia tai jompaa kumpaa käyttää tasan 100% alalle työllistyvistä)
4. Lahjakortti / alennuskortti johonkin liiton yhteistyökumppanin palveluun tai tuotteeseen (näitä mm. Tallink Silja, Viking Line, Sokos Hotellit, Klaus K., Naantalin kylpylä, readme.fi ja Teboil).
5. Jäsenkortti (puuttuu minulta, pyytänyt kahdesti puhelimitse uutta - tuloksetta)
6. Apupaketti työhakuun
7. Skumppapullo (useampi yhteiskunta-alan korkeakoulutettu käyttää alkoholia kuin motoristihuivia. Fakta.)
8. Logolla varustettu muistikirja / kalenteri / muistitikku
9. Kutsu johonkin jäsentilaisuuteen (Valmistuneille / nuorille, työssäkäyville jäsenillehän voisi järjestää omat vuosipäivät?)
10. Lämmintä kättä.

Noin. Siinä ehdotukseni. Nyt olen yrittänyt vaikuttaa asioihin. Hyvä Tiina, yhteiskunta-alan korkeakoulutettu!

maanantai 17. syyskuuta 2012

Upea Istanbul.

Elokuun viimeisen viikon vietimme ihanien ystävieni Saijan ja Kirsin kanssa Istanbulissa. Kerta oli meille kaikille ensimmäinen ja odotukset olivat aika epämääräiset. Halusimme yhdistellä löhölomaa ja kaupunkilomaa, johon 6 päivää oli suoraan sanoen aivan liian lyhyt aika. Kuitenkin valitsimme hotellin aika kaukaa kaupungin keskustasta allasosaston perusteella. Ehkäpä bloggailen matkasta vielä vähän enemmänkin, mutta tässä nyt kuva-aarteita siitä yhdestä vähän epävakaisesta päivästä kun lähdimme Saijan kanssa syvästä Aasiasta Istanbulin eurooppalaiseen keskustaan.

Hotellistamme kulki dolmus -bussi (minibussi, joka ei maksa lähes mitään ja joka huikataan kadun varrelta pysähtymään) Istanbulin Aasian puolen keskustaan Kadiköyhin. Tuolloin vähän sateli, joten pidimme sadetta herkullisten baklavien merkeissä katukahvilassa.
Reissun paras kuva. Ihan aidosti! Silmät kun vielä olisi saanut auki.
Kadiköyn keskustasta Eurooppaan pääsee eurolla laivakyydillä, joka kesti n. 10 minuuttia.
Laivan jälkeen kiinnosti vessa.
Tämä ei edes ole suuri basaari, vaan vain jokin rändöm basaari sataman lähellä.
Uusi moskeija, uusi look.
Uusi moskeija on yksi Istanbulin upeista moskeijoista. Sinne pääsevät länkkäritkin, joskin päähän tosiaan kietaistaan huivi. Lisäksi on pidettävä huoli, että polvet ja olkapäät on peitetty. Ja kengätkin tietysti otetaan jalasta pois. Tuo pehmoinen kokolattiamatto paljaiden jalkojen alla on muuten aika miellyttävä!

Pääsimme myös suureen basaariin, joka oli mittasuhteiltaan kyllä suorastaan uuvuttava. Positiivinen seikka kuitenkin oli, että basaarin tarjontaan sai tutustua suhteellisen rauhallisissa merkeissä. Toki kaupanteon ja tinkimisen perinne oli basaarin kujilla läsnä, mutta kieltävä vastaus uskottiin ja myyjät olivat kohteliaita. Näin ei todellakaan kaikissa maailman basaareissa ole asian laita!
Illalla suunnistimme uuden keskustan puolelle Karaköyhin syömään. Löysimmekin aika herkullisen ravintolan nimeltään The Bank, jossa raskaan päivän jälkeen ruoka todella maistui.

Ei ihan heti tule mieleen, milloin olisi ollut yhtä uupunut. Ehkä meikitön päivä oli aivan hyvä idea, koska meikit olisivat kyllä varisseet pitkin naamaa.
 Ja veneellä takaisin Aasiaan. Huoh.

torstai 13. syyskuuta 2012

Muuntuva mekko.

Keväällä työkaverini Tiina hankki merkkipäivilleen upean Karen Millenin mekon. Tuolloin kesäkuisessa tunnelmassa kitin värinen, upeasti leikattu mekko sai kumppaneikseen herkullista omenan vihreää ja hopeaa.

40th bash


Näin kaunis leikkaus ei itse asiassa kaipaa seurakseen mitään ihmeellisyyksiä. Halusin kuitenkin kehitellä mekon käyttötarkoituksia eteenpäin; liian usein ihana juhlavaate saa vain yhden käyttökerran ja tässä Karen Millenin lähes arkkitektonisessa mekossa on kuitenkin potentiaalia useampaankin käyttökertaan. Ja useampaankin lookkiin!

Tiina's Xmas

 Tämä ensimmäinen asu sopii syysiltojen biletyksiin. Teatteri-iltoihin, baaririentoihin, cocktail -kutsuille tai juhlapäiville. Silmämeikiksi dramaattinen smoky eye, jalkaan nilkkurit ja ehdottomasti verkkosukkikset. Leveä vyö uumalla tuo mekkoon uutta ryhtiä ja vartalolle kauniin siluetin. Mekon yläosa saa niinikään pienen kasvojen kohotuksen vyön lisäämisen myötä.


suprisingly business

Tämä kokonaisuus on vähän virallisempi. Soveltuu niinikään kulttuuririentoihin, mutta ehkä myös töiden iltatilaisuuksiin. Tiina jostain syystä vastustaa sähkönsinistä, mutta itse en voinut vastustaa sen käyttämistä tässä asussa. Mielestäni se sopii mekon kitinväriin aivan loistavasti! Toisaalta
tehosteväriksi sopisi hyvin myöskin lila tai punainen. Asun juju on kaunis ja erikoinen jakku sekä korkeat saappaat. Näillä eväillä mekko sopii talvijuhliin yhtä hyvin kuin kesäänkin.

partyXmas

Viimeisenä tietysti syyskauden huipennut; pikkujoululook. Väitän, että täyteläinen tomaatinpunainen (joka on muuten myös täydellinen väri Tiinalle) sopii mekkoon loistavasti. Vaikka kuva onkin värikäs, yrittäkää kuvitella asu päällä. Punaista on kengissä, laukussa, kynsissä ja huulissa. Hiuksiin laittaisin jonkin ihanan hiuskorun. Jalkaan voi kylmällä ilmalla vetäistä esim. lyijynharmaat sukkikset, mutta paljailla säärilläkin pärjää (lue. ihon värisillä sukkiksilla), mikäli pikkujoulut sattuvat vielä ennen lumien tuloa.

Noin. Saisimmekohan Karen Millenin kaapista ulos vielä ennen vuoden vaihdetta?

tiistai 11. syyskuuta 2012

Elämäni aakkoset: F niin kuin fanitus.

Voiko aikuinen ihminen fanittaa? Sunnuntaina mittariin tuli 28 vuotta ja olen jossain mielessä ihan parhaassa fanitusiässä. Vaikka toki fanitus on vuosien mittaan muuttunut; teininä fanituksen kohteet taisivat olla lähes yksinomaan miehiä. Fanitin Apulannan Tuukka Temosta ja BSB:n Keviniä sekä Jim Morrisonia. Siihen aikaan MikroMikko -tietokoneemme hertta -peliä pystyi pelaamaan kolmen itse nimeämänsä vastustajan kanssa ja kävin ääneen keskustelujakin Tuukan ja Kevinin kanssa. Joskus hävisin myös tahallani.

Lisäksi teini-iässä koin vahvaa yhteiskunnallista heräämistä. Fanituksen ja ihailun kohteet pääsivät rokkareiden ohella myös seinälle julisteissa. Martin Luther King jr., Mahatma Gandhi, JFK ja Anne Frank herättivät suuria intohimoja. Ylipäätään voi ehkä todeta, että fanitus ja ideat sen takana olivat kohtalaisen mustavalkoisia. Vaikka eiväthän nuo omat fanituksen kohteet huonoja olleet! Päinvastoin. Nykymaailman menoa mitenkään erikseen paheksumatta on silti mainittava, että ehkä Paris Hiltonin tai tosi-tv -tähtien kaltaiset "roolimallit" ja idolit ovat vähän huolestuttaviakin esikuvia teini-ikäisille tytöille. (Vai fanittaako kukaan enää Paris Hiltonia? Ketä nykyteinit ihailevat? Nälkäpelin Katniss ei muuten ole mitenkään kehno vaihtoehto.)

Fanitus on kuitenkin edelleen elämässäni ajankohtaista. Esikuvat ovat ehkä monipuolistuneet, vaikka monet edustavat edelleenkin aika yksisilmäistä idealismia. Tässä nyt aivan epämääräisessä järjestyksessä fanitukseni kohteita.

Oih Oprah. En ole vieläkään pystynyt katsomaan Oprah'n viimeisiä jaksoja. On pakko myöntää, että fanitan Oprah'ia valtavasti. Hän on käyttänyt valtavaa menestystään hyvään; nostanut esille vaikeita asioita ja teemoja, joista yleensä vaietaan. Oprah on empaattinen, hauska, älykäs ja ehdottoman tinkimätön. Hän ei myy periaatteitaan - osittain tietysti siksi, että on yksi niistä harvoista ihmisistä maailmassa, jolla on varaa pitää niistä kiinni. Oprah'ssa minuun vetoaa myös hänen henkisyytensä; maailmankatsomus, jonka mukaan kaikki, minkä lähetämme maailmaan palaa meille moninkertaisena. Muutos lähtee meistä itsestämme ja asenteestamme. Jokin siinä resonoi minussa syvästi. Milloin OWN:n ohjelmat rupeavat näkymään Suomessa?!

Suomen oma Tarja Halonen herättää niinikään vahvoja fanituksen tunteita. Tarja rikkoi niin monta lasikattoa, että perässä on vaikea pysyä. Hän otti koko presidenttiytensä ajan kantaa rohkeasti oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolesta. Tarja on ihana ja lämmin, mutta samalla raju. Uransa alkuvaiheissa Tarja ei suostunut miesten kyykytykseen (ja on muistettava, että Suomi oli silloin hyvin eri näköinen maa). Hän on myös kissaihminen. Siksi fanitan.


Poliitikot ovat toisaalta haastavia fanituksen kohteita. Poliitikon työhön kuuluu kompromissien tekeminen ja jotkut tekevät niitä enemmän kuin toiset. Ihailen suunnattomasti tinkimättömyyttä ja sitä, että periaatteista pidetään kiinni. Samalla olen aina avoimen keskustelun ja diplomatian kannalla; kuitenkin on asioita, jotka ovat yksiselitteisesti oikein tai väärin. Tällöin vaatii usein rohkeutta ajaa niitä, vaikka joutuu kohtaamaan vastustusta eri tahoilta. Hillary Clinton on täydellinen esimerkki naisesta, jolla on munaa. Hän on pärjännyt miesten maailmassa - maassa, joka on Suomea paljon konservatiivisempi ja takaperuisempi kun puhutaan sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Samalla Hillary on uskomaton diplomaatti, joka herättää arvostusta istuessaan mihin tahansa neuvottelupöytään. Hillary uskaltaa puhua ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta silloinkin kun nuo teemat ovat epäedullisia kauppasuhteille. Kotimaassaan Hillary ajoi julkista terveydenhuoltoa (tai ei välttämättä julkista, mutten tiedä miten tuo "universal healthcare" kääntyisi.. ehkä kaikille kuuluva terveydenhuolto?) jo yli vuosikymmen ennen Obamaa. Tuolloin hanke torpedoitiin, mutta fanituksen arvoista on tietysti myös peräänantamattomuus; se, että nousee tappiosta ja taistelee sen jälkeen kahta kovemmin.

 
 
Sitten Nelson Mandela. (Tässä vaiheessa huomaan, että ei se teini-iän idealismi ole tainnut kuitenkaan karista mihinkään..) Ihmiset, jotka ovat nousseet yli-inhimillisistä vaikeuksista antamatta niiden katkeroittaa itseään herättävät aivan äärimmäistä kunnioitusta ja ihailua. Mandela on yksi tällainen ihminen (on toki mainittava, että fanitan monia tällaisia ihmisiä myös omassa lähipiirissäni. Se taitaa olla jo toisen blogipostauksen aihe.). Mandela on kokemansa vääryyden jälkeen voinut tehdä yhteistyötä kansansa sortajien kanssa ja löytää rakentavia ratkaisuja ja avata dialogia. 

Anteeksianto ansaitsee myös fanitusta. Etelä-Afrikan Desmond Tutu on malliesimerkki tästä. "Ainoa tie eteenpäin on anteeksianto", hän sanoo. En tiedä pystyisinkö itse nousemaan vääryyden jälkeen. Desmond Tutulta löytyy muutoinkin rajattomalta tuntuvaa viisautta. Yksi lempiquotseistani onkin:

"If you are neutral in situations of injustice, you have chosen the side of the oppressor. If an elephant has its foot on the tail of a mouse and you say that you are neutral, the mouse will not appreciate your neutrality."

Tämä on teema, jota olen miettinyt todella paljon. Minulla on krooninen ja ärhäkkä allergia ihmisten lammasmaisuutta kohtaan. Suomalaisessa kulttuurissa tuntuu olevan hyve vailla vertaa pysyä asioiden ulkopuolella. Yritämme olla objektiivisia ja puolueettomia myös tilanteissa, joissa on ilmiselvää epäoikeudenmukaisuutta. Yritämme tehdä kompromisseja, jossa molempien osapuolten intressit otetaan huomioon. Mitä järkeä tässä on, jos toinen osapuoli on uhri ja toinen alistaja? Jos toinen osapuoli on oikeassa ja toinen väärässä? Lopulta päädymme "puoluettomuuden" kautta aina lähemmäs epäoikeudenmukaisuutta. Osaisinpa vielä asetella sanani niin kauniisti kuin Desmond Tutu. Minulla nimittäin tuppaa vähän kiehahtamaan.


Fanitan ankarasti Afganistanin Malalai Joyaa. Hän on nuori naiskansanedustaja, joka on puhunut rohkeasti mm. valtaapitäviä sotaherroja vastaan ja naisten oikeuksien puolesta. Joya elää kotimaassaan jatkuvan kuolemanuhan alla. Häntä on uhkailtu ja hänet on yritetty tappaa. Näin Joyan puhumassa Tampereella muutama vuosi sitten ja hän teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Julkisuudessa on häntä on sanottu Afganistanin rohkeimmaksi naiseksi. En tiedä, voiko tuollaista väitettä todentaa, mutta ei hän arvonimestään kaus jää.

Voisin fanitella myös hieman Sean Penniä. Miestä, joka uskaltaa ottaa kantaa. Penn tekee taidetta vaikeista teemoista, osallistuu ärhäkkäästikin yhteiskunnalliseen keskusteluun eikä yritä miellyttää ketään. Pennin huumorintajutonkin suhtautuminen asioihin, joista hän todella välittää muistuttaa minua lisäksi itsestäni. Aina ei jaksa naurattaa.

Ja viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä...
Ah, Nigella. Tämä saattaa tuntua hieman irralliselta lisäykseltä listaan, mutta vakuutan, että Nigella Lawsonia kohtaan tuntemani lähes hekumallinen fanitus on totisinta totta. Nigella on kaunis, sensuelli ja tekee uskomattoman hyvää ruokaa (ja auttaa meitä muitakin tekemään sellaista!). Nigella on body confidence -ihanteeni, joka herkuttelee ja on täydellisen sinut itsensä kanssa. Lisäksi Nigellan elämässä on ollut suuria tragedioita, joista hän on selvinnyt arvokkuudella ja vahvuudella. Hän on business-nainen, joka on kuitenkin myös pehmeä ja ehdottoman hauska.
Eihän kaiken tarvitse olla niin vakavaa. Elämä voi olla myös ihanaa!

Noin. Siinäpä hieman fanitusta viikon keskelle.
Kiinnostaa myös tietää, ketä te fanitatte ja ketä missään nimessä ette? Saiko lista nyökyttelemään tai kenties puremaan hammasta?

maanantai 10. syyskuuta 2012

Syysryhdistys.

Miten tämä bloggaaminen voikaan joskus olla niin kovan työn takana? Taas vaihteeksi tuntuu, että elämän myllerrykset ovat nielaisseet minut kokonaan ja on vaikeaa päästä pinnalle vetämään henkeä. Mutta *HUOH* täällä ollaan taas!

Kotiuduin viikko sitten Istanbulin reissulta, ja lupaan postailla siitä myöhemmin. Eiliset synttäritkin menivät hyvin, kahvittelun ja harrastelun merkeissä. Aloitetaan blogin osalta tämä syyskuu kuitenkin klassisesta syksyn toivelistasta; mistä näitä tarpeita aina tulee?
autumn accessories

Haaveilen noista nyt niin ajankohtaisista niittitohveleista. Oih. Ihanat! En ole vielä löytänyt mieleisiä mistään; pohjassa saisi olla sentään jotain muotoa, niitit saisivat olla hopeisia ja jalassa niiden pitäisi olla tietysti yhtä mukavat kuin .. noh.. tohvelit. Huivejahan ei koskaan ole liikaa: Alexander McQueenin kallohuivit himottavat yhä edelleen. Lisäksi tämä syksy suorastaan huutaa uutta laukkua. Minua viehättää tuo sähkön sininen Marc by Marc Jacobs. Hillier -mallisista laukuista kelpuuttaisin riemusta kiljuen myös harmaan yksilön. Harmittavaa kuitenkin on, että tällä kaudella näissä kaikissa tuntuu olevan kullan väriset metalliosat. Itsehän olen vannoutunut hopean ystävä. Noh, etsinnät jatkuvat. Synttärilahjaksi kuitenkin voisin näin jälkikäteen hankkia vähän arm candya. Etenkin kun valmistujaislahjakin jäi kesällä hankkimatta!
Tinde tarvitsee hemmottelua!
autumn favorites

Syksy on muotivuoden ihaninta aikaa. Koko kesän olen kulkenut kaiken maailman lökäpöksyissä ja tunikoissa. Nyt sormenpäät haluavat hypistellä villaa, nahkaa, farkkua, paljettia ja niittiä. Etsinnässä on parkatakki, jonka alle mahtuisi montakin vaatekerrosta. Myös nahkaliivi on haavelistalla; taidan käydä kirppistelemässä ja leikata nahkatakista mieleiseni. Värikkäät sukkikset ovat ensimmäistä kertaa elämässäni resonoineet sisäisen tyylitiinan kanssa. Yllättävää, mutta munakoison väriset haluaisin mielelläni syysvaatekaappiin. Midihame on asiallinen ja mukava päällä. Ja paljetit. Ah. Ikuinen rakkaussuhde. Pikkujoulukausi lähenee ja sisäinen paljettiharakkani herää taas kesälaitumilta valmiustilaan.

Siinä hieman syyshaaveita. Lupaan olla parempi bloggaaja tulevaisuudessa!