Hei sushinystävät, tiedättekö sen sushihuuman, joka iskee ensimmäiseksi puoleksi vuodeksi sushin löytämisen jälkeen? Sushista ei vaan voi saada tarpeekseen, aina kun on mahdollista haluaa vain sitä. Oma sushikuherruskuukauteni on vietetty jo muutama vuosi sitten. Yksi perheenjäsen on kuitenkin hurahtanut viimeisen vuoden aikana ihan kunnolla. Arvatkaa kuka!
Osaatteko jo arvata?
No, Mikko, ofcourse! Ehkä viime keväästä lähtien Mikko on aina mahdollisuuden tullen optimoinut sushivaihtoehtoihin. Nyt tilanne on riistäytynyt käsistä jo niin pahasti, että mies tuli kaupasta ja ilmoitti, että nyt tehdään sushia. Omaa panostani ei juurikaan kaivattu. Ja hyvää tuli!
Omnomnom. Ei ole niin vaikeaa kuin ensikäteen voisi kuvitella!
Puss!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sushi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sushi. Näytä kaikki tekstit
perjantai 16. maaliskuuta 2012
tiistai 7. kesäkuuta 2011
Kokkola saapui 2000 -luvulle.
Tinde voi nyt harkita virallisesti Kokkolaan kotiutumista täyaikaisesti; kaupungista saa brasilialaisia vahauksia. Ei tästä nyt näin julkisesti sen enempää, kuin että vahauksia ja sokerointeja tarjoaa Villimango. Jeee!!!!
Vielä kun nämä rantautuisivat tänne:
Kokkola, tervetuloa nykyisyyteen.
Vielä kun nämä rantautuisivat tänne:
Kokkola, tervetuloa nykyisyyteen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

