 |
| Net-a-porterista pehmeät, trikookankaiset reisitaskuhousut. Juicy Couturen housut olivat lopulta 70 % alennuksessa, ja hintaa jäi n. 40 e, kun ennen aleja melkein 200 e. Olen käyttänyt nyt sukkisten ja saappaiden kanssa, keväällä sitten ballerinojen. |
Parhaat ale-löydöt tekee yleensä tammikuun loppupuolella, kun aleprosentit ovat jo vähän kasvaneet. Merkkiliikkeet ovat yleensä parempia kuin tavaratalot, ja nettikaupat ovat myös äärimmäisen hyvä ale-resurssi.
Net-a-porterin alennusmyynnit ovat huippuja ja käyttäjäystävällisiä. Itse yleensä poimin omalle Wish Listille parhaat palat sesongin myötä ja kun alet sitten alkavat, tilailen ne kotiin pilkkahinnalla. "Pilkkahinta" on toki suhteellinen käsite. Ilmaiseksi merkkivaatteet eivät muutu alejen myötäkään, mutta niiden hinta saattaa laskea niin paljon, että ne ovat saman hintaisia kuin h&m:n tai Seppälän vaatteet normaalisti. Omat kokemukset ovat sellaisia, että harkittu merkkivaateostos on kannattava. Vaatteella on pitkä käyttöikä, eikä sen arvo häviä, vaikka sesonki vaihtuukin. Tähdellistä kaikissa vaateostoksissa on toki oman tyylin ja kropan tunteminen.
Kesäaleja odotellessa.. ;)
Tinde