torstai 10. maaliskuuta 2011

Luottokamat.

Omien suosikkituotteiden löytäminen on pitkä, mutta palkitseva prosessi, johon liittyy onnea ja sattumaa sekä omien tarpeiden tuntemista. Tässäpä pieni postaus omista luottokamoistani kemppariosastolta. Näitä tuotteita uskallan suositella. Kuitenkin, etenkin kosmetiikassa, on tärkeää myös tietää, että kaikki tuotteet eivät sovi kaikille. Oma ihonsävy ja ihotyyppi kannattaa olla hanskassa kun suosikkikamoja etsii.
beauty essentials


The Body Shopin Vitamin E -sarja on uusi suosikki. Käytän heidän kasvovoiteitaan sekä puhdistusaineita. Sarjalla on superhyvä puhdistusaine, joka on "all in one" (ei löydy kuvasta). Hintakaan ei päätä huimaa. Myös suosikiksi on muodostunut saman kaupan Vitamin C -sarja, ja siitä erityisesti Microdermabrasion -kuorinta, joka tuoksuu appelsiinille ja kirkastaa kasvojen ihon.

Elizabeth Ardenin 8 Hour Cream on massojen kestosuosikki. Voidetta voi käyttää kuivaan ihoon, haavaumiin, palovammoihin, kynsinauhoihin, käsiin, jalkoihin, huuliin ja hiuksiin. Perinteinen 8 Hour Cream on tehty samalla kaavalla jo 1900 -luvun alusta, ja siinä on aika vanhanaikainen tuoksu. Saman sarjan hajuton ja mauton huulirasva on ollut oma luottohuulirasva jo pari vuotta. Sitä levitetään aamulla, ja huulet pysyvät koko päivän kosteutettuina (käsilaukussa mukana myös Vitamin E -sarjan huulipuikko).

Maailman paras mineraalimeikki on varmaankin Bare Mineralsin mineraalipuuteri. Olen käyttänyt sitä viime keväästä lähtien. Sitä ennen minulla oli toinenkin mineraalipuuteri, josta en pitänyt yhtään. Bare Mineralsit löysin sitten viime keväänä jenkeissä, ja en aio enää siirtyä takaisin tavalliseen meikkivoiteiseen. Bare Mineralsia myydään Suomessa, esimerkiksi Kicksissä superkalliilla hinnalla, ja itse hankinkin meikit nettikaupasta tai ulkomaanreissuilla. Yksi nettikauppa tässä. Muitakin on.

Yksi suosikkimerkkini on myös San Franciscosta kotoisin oleva Benefit. Etenkin merkin Smoking Eyes -luomiväripaletti on todella kovassa käytössä. Suomessa Benefittiä ei tietääkseni myydä missään, mutta Briteistä sitä saa. Nettikauppojakin on. Smoking Eyes -paletti on nimensä mukaisesti "smoky eye" meikin paletti, jossa on todella hyvät ohjeet mukana. Prameampikin juhlameikki on helppo tehdä itse.

Silmämeikin pohjana käytän päivittäin Clarinsin Vanilla Beige Mono Eyeshadow'ta. Se on mattavärinen, joten sen voi levittää koko luomelle ja kulmaluuhun. Se sulautuu omaan ihonväriin tosi hyvin, mutta on hieman vaaleampi ja nostaa katsetta.

Ripsarini on tällä hetkellä Cliniquen High Definition Lashes Brush Then Comb Mascara.
Harjassa on kaksi puolta, joista toinen levittää värin ja toinen erittelee. Vedenkestävää ripsaria en käytä muutoin, mutta silloin kun tarve sellaiseen on, on Sensain 38°C ehdoton.


Suosikkihalpistuotteeni tulevat Rimmeliltä. N. vitosen maksava poskipuna on huippuhyvä ja myös Rimmelin kulmakynä peittoaa kalliimmat vastaavat tuotteet. Sävytkin ovat hyviä ja suomalaiselle, kylmälle ihonsävylle sopivia.

Tänään mukana vielä hajuvedet. Päivätuoksuna Elizabeth Ardenin Green Tea (saman merkin kosteusvoide on myös aivan ihana, vaikka arkena käytänkin Doven normirasvaa). Iltaisin suihkutan Chloen ihanaa parfyymiä. Toinen iltatuoksu, joka sopii erityisesti syksyyn ja talveen, on Pradan alkuperäinen hajuvesi.

Tässäpä siis kempparisuosituksia kerrakseen.

Pusss!!

Tinde

3 kommenttia:

Mikko kirjoitti...

Eikä sovi unohtaa Bepanthenia :D

Anonyymi kirjoitti...

Hei Tinde!
Millaisella hintahaitarilla saa jenkeistä Bare Mineralsin- mineraalipuuteria ostettua?
Oon lukenu tästä tuotteesta niin paljon hyvää ja sen käyttäjien kommentteja, ettei muuhun enää oo palaamista. Niin täytyy itsekin alkaa tekemään tuotteeseen lähempää tuttavuutta :)
-Hanna K.

Tinde kirjoitti...

Jenkeistä ostin mineraalipuuteria hintaan 19 dollaria / purnukka. Hintaero on melko huima, kun Kicksillä siitä saa maksaa 59e!! Nyt briteistä ostin n. 25 punnalla purkin, eli hintaa tulee sieltä ostaessa reilu 30 e. n. Puoleen hintaan siis. Suosittelen, että käy kicksissä katsomassa oman värisävyn, ja tilaa sitten briteistä netin kautta :) Ja ehdottomasti suosittelen the body shopin kabuki -sivellintä. Bare mineralsin oma sivellin ei ole lähellekään yhtä hyvä.

Ja bepanthen, ofcourse... se ansaitsee oman postauksen myöhemmin :D