lauantai 5. maaliskuuta 2011

London calling.


Lontoo. Kokkolan ja New Yorkin jälkeen suosikkikaupunkini maailmassa. Lontoo on jännittävä ja perinteinen samaan aikaan. Rakastan sen kirpakkaa ilmaa, katujen vilinää ja vanhoja rakennuksia. Lisäbonuksena tietysti se, että Lontoo on ehkä Euroopan paras ostoskaupunki. Tällä kertaa Lontoon käynti on pikainen, mutta hyvällä suunnittelulla saa paljon aikaiseksi. Saavuin eilen Bristolista junalla Lontooseen hieman puolenpäivän jälkeen. Tavoitteena kahden päivän pikareissulla on hääkenkien osto (kerron myöhemmin kuinka siinä käy.. toivottavasti löytyvät!) ja pikkuhamstrailu.

Minulla on Lontoossa muotoutunut omat rutiinini ja tänään suuntasin hetimmiten Sloane Squarelle ja sieltä käppäilin Knightsbridgeä kohden. Alueella on aikamoisia luksusputiikkeja, mutta ne sopivat reissun täsmätarkoitukseen juurikin hyvin. Mukaan tarttui Rigby & Pelleriltä olkaimettomat liivit, jotka menevät hääpuvun kanssa (näistä alusvaateasioista ja etenkin rintaliiveistä on luvassa vielä postausta. Koen sanoman levittämisen tällä pukeutumisen alueella erityiseksi elämäntehtäväkseni.)

Harvey  Nicholsilta hain täydennystä Bare Mineralsilta (tai bare escentualsilta... en vieläkään ole saanut selville miksi nuo nimet esiintyvät päällekkäin...). Jäin merkin mineraalimeikkiin koukkuun viime kesänä enkä aio palata tavallisen meikkivoiteen käyttäjäksi enää koskaan! Harrodsilla söin superkallista dim sumia ja sitten Selfridges -tavaratalosta mukaan tarttui Wolfordin sukkiksia. Wolford on oma hovisukkikseni, enkä muun merkkisiä enää käytä. Ne kestävät aivan mielettömän hyvin käyttöä ja pesua. Sekä mineraalipuuteri että sukkikset irtoavat Lontoosta huomattavasti Suomea huokeammin, joten hamstrailen tämän tyyppisiä tuotteita aina kun tänne eksyn. Päivän mittaan tuli katseltua melkoisen monet kenkäliikkeet ja tavaratalojen kenkäosastot, mutta etsintä jatkuu vielä huomenna.
Emoalus kutsuu.

Terveiset Selfridgesin pukkarista. Oli pakko vähän lepäillä välissä.
Myös The Body Shopin tuotteita saa briteistä huokeammalla hinnalle. Huomenna on tarkoitus käydä vielä Lush!:ssa tekemässä täydennysretki.



Toivottavasti ne kengät nyt löytyy!

Pusss!!!

P.S. Anteeksi kaikki, kun joka kuvassa oon samoissa vaatteissa! Oon liikenteessä pienellä laukulla. Reissun jälkeen lupaan, että tämä cozy ei esiinny blogissa ihan lähiaikoina :)

Ei kommentteja: