Elämäni aakkoset: B niin kuin body image.

Kun aloitin blogin kirjoittamisen, en aloittanut xl-blogia. Halusin kirjoitella ihanista asioista. Olen pitkään ollut se ihminen, jolle ystävät soittavat kysyäkseen, mikä on jonkin tarjoamani ruoan resepti, minne kannattaa mennä kampaajalle tai millainen asu olisi ok serkun häihin. Näistä ajatuksista blogi sai alkunsa ja onkin toiminut minulle ihanana vastapainona opinnoille ja töille. Antanut paikan, jossa voin heittäytyä hömpänkin maailmaan vailla syyllisyyttä.

Viikonloppuna eräs opiskelukaveri kysyi minulta "Oletko sä oikeasti niin onnellinen, miltä vaikutat?". Kysymys vaati sisäisiä lisäpohdintoja.

Kerran elämässäni eräs kaikin puolin aika vastenmielinen avoautolla ajeleva, keski-iän kriisiä poteva, 155-senttinen lääkärismies sanoi minulle, että uskoi minun olevan äänekäs ja iloinen siksi, että kompensoin sillä ylipainosta johtuvaa sisäistä pahaa oloa. Siinä kohtaa olisin voinut esittää, että ehkä tämä mies kompensoi itse omaa lyhyyttään kalliilla urheiluautollaan, ja siksi heijasti omia epävarmuuksiaan selittämään minun käyttäytymistäni. Useinhan ihmiset tulkitsevat muita ihmisiä sillä olettamuksella, että näiden motiivinsa toimia ovat samat kuin heillä itsellään. Noh, tätä "Pekkaa" en enää sen jälkeen seurallani ilostuttanut, mutta ainakin tulin tuon sananvaihdon seurauksena yhteen, elämääni rikastuttaneeseen johtopäätökseen: loukkaukset eivät vaikuta siihen, miten minä näen itseni. Ne vaikuttavat vain siihen, miten minä näen loukkauksen sanoneen ihmisen.

kuva Yummy -Jennin blogista

Jotenkin ajatus siitä, että vain laiha ihminen voisi olla aidosti onnellinen on minulle todella absurdi - ja itse asiassa myös loukkaava. Olen käsittänyt jo aikoja sitten yhden suuren viisauden. Onnellisuus nimittäin ei tule kenellekään ulkoapäin. Onnellisuus lähtee sisältä. Siksi ihan tärkeimpiä asioita onnellisuudessa on itsensä hyväksyminen.

Minä viihdyn omassa itsessäni, olen kaunis, ulkonäköni ei määritä minua.

Olisi tietysti liioiteltua väittää, että minulla ei ole huonoja päiviä. Kun farkut puristavat, tukka ei mene millään hyvin, naamassa on näppyjä tai vetoketju ei mene kiinni. Ihan varmasti nuo asiat harmittavat ja saavat olon tuntumaan epämukavalta. Ne eivät kuitenkaan vaikuta ihmisarvooni tai itsetuntooni (no, itsetuntoon ehkä joskus lievästi ja ohimenevästi).

Ennen blogia en myöskään ollut kohdannut ulkonäkööni kohdistuvaa arvostelua varmaan yläasteen jälkeen. Ihan kaikilla on varmasti joskus tilanteita, kun joku tuttu tai tuntematon lipsauttaa jotain, joka ei tunnu mukavalta. Silloin kuitenkin olen aina pystynyt turvautumaan tuohon edellä mainittuun elämänviisauteen ja jättämään arvostelijat omaan arvoonsa. Osasin tietysti odottaa, että blogistaniassa idiootteihin tulee törmäämään. Se kuuluu kai jollain tavalla pelin henkeen. Olin lukenut tarpeeksi keskustelupalstoja osatakseni odottaa asiattomiakin kommentteja.

Niitä ei pitkään aikaan tullutkaan, mutta pikkujoulupostaus loppuvuodesta räjäytti pankin. Yhtäkkiä blogin kävijämäärät olivat satakertaistuneet ja liikenteet lähteet -sivu paljasti, että hevosfoorumilla käytiin aika mielenkiintoista keskustelua siitä, millaiset ovat oikeuteni olla olemassa. Valittuja kommentteja: "jos näyttäisin tuolta, tappaisin itseni", "Jouluporsas, omena suuhun vaan", "Hyi vittu!" (tämä taisi esiintyä pariinkin otteeseen), "mitä tuo painaa!?". Oikeutukseni olemassaoloon olivat valtaosan keskustelijoista mielestä aika olemattomat. Vaikka ihminen on kuinka vahva ja varustettu hyvällä itsetunnolla (ja aika terveellä minäkuvalla), olisi epärehellistä väittää, etteivätkö nuo kommentit olisi hetkeksi saaneet suorastaan ilmoja pihalle. Ja en tiedä millä aivovammalla minut on varustettu, mutta vaikka kuinka katsoin omaa pikkujouluasuani, se oli mielestäni aivan Faboulouuus.

Kommenttiketju poistettiin foorumilta aika pian, joku toinen kommenttiketju ilmestyi sinne uudestaan, siellä ihmisillä oli myös toisenlaisia näkemyksiä. "XL tai ei, musta tuo blogi on tosi kiva". Yksi uskollinen "fani" minulla kuitenkin taitaa hevosfoorumin vakioasiakkaiden joukossa olla. Viimeksi keskusteluketju alkoi (ja hävisi pian) kun olin Trendissä tyylitaviksena. Silloin keskustelun aloitti kommentti, jossa kerrottiin sen läskin bloggaajan olevan nyt trendissä esittelemässä rintaliivejä. Kommentoija kehoitti, että "älkää ostako lehteä, mutta selatkaa vaikka ruokakaupassa". Tuossa vaiheessa minua kyllä jo nauratti.

Kuitenkin, koska kyseinen fani selvästi tykkää laihoista ihmisistä ja hevosista, annetaan periksi nyt ainakin puolittain. Tässä kuva ystäväni Kirsin hoitohevosesta, sympaattisesta Taavista. Kaikesta huolimatta haluan toivottaa ihanaa jatkoa ja kevättä myös hevosfoorumin tytöille.

Ja lopuksi vielä kertoa, että KYLLÄ. Olen aivan niin onnellinen, kuin miltä vaikutan.

Pusss!