keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Vaatekaappi miehelle.

Näin keskiviikona onkin oikein hyvä aika kertoilla edellisestä viikonlopusta.Vietimme viikonloppua Tampereella (ja pääsimme ajelemaan kotiin juuri ennen kevään 2012 suurta Tamperelaista lumimyrskyä). Varsinaisesti viime viikolla hoitelin vielä viimeiset yliopistoasiat ja kävin vaihtamassa muutossa sekaantuneen imurin ex-kämppiksen kanssa. Lisäksi lauantaina vietimme Marian yllätyssyntymäpäiväjuhlia. Yllätysjuhlat on muuten aivan ihania! En ole ennen päässyt todistamaan sellaista varsinaista "YLLÄTYS" -hetkeä, ja vieraankin osa on aika palkitseva kun päivänsankari meinaa pökertyä ja liikuttua samanaikaisesti.

Enivei, kaikkien näiden ihanien puuhailujen lisäksi kävimme lauantaina myös pyhiinvaelluksella IKEASSA. Pitkään pitkitetty makuuhuoneremontti jatkuu nimittäin pääsiäislomalla ja huoneeseen piti hankkia kunnon vaatekaappi. Tästä tulee Mikon ihan oma.
pax
Päädyimme siis Ikean Pax -vaatekaappiin. Huoneessa oli aiemmin todella epäkäytännöllinen kiinteä vaatekaappi, jossa kapeiden ovien takaa löytyi seinää myöten 2 metriä säilytystilaa. Kapea, pitkänmallinen hyllystö, jonne pystyi vain työntämään jotain tavaroita, joita ei sitten aikonutkaan käyttää pitkään aikaan (onko muuten vain omaa kuvitteluani, vai ovatko kaikki vanhojen talojen kaapit yhtä epäkäytännöllisiä?). Nyt makuuhuoneeseen tulee kuitenkin koko kahden metrin leveydeltä liukuovea, jonka takaa paljastuu uudenkarhea vaatekaappi. Kunhan saadaan se kootuksi.

Mikon kanssa katseltiin kuvastosta noita kaapin sisusksia ja Mikko kysyi yht'äkkiä: "siis tuleeko tästä vaatekaapista vaan mun?". Awwwww... sydän heltyy! Kyllä vain. Minulla on vaatehuone, ja ylipäätäänkin oma vaatesäilytykseni lasketaan neliöissä. Mikolla on tähän asti ollut pienempi, niinikään kiinteä vaatekaappi nykyisessä makuuhuoneessa. Sen lastulevyhyllyt ovat ihan vinksin vonksin ja kaapin lattialla Mikko säilyttää valtavaa Pirkka-kassillista erilaisia johtoja. (miehet..) Tuleva Pax järjestelmä on siis huomattava parannus entiseen.

Nyt makuuhuoneen ostoslistalla ovat "enää" lipastot, yöpöydät (ehkä), kattolamppu, verhot, matto, ja, ja, ja, ja... No, kyllä se pääsiäisen aikana johonkin kuosiin saadaan!

Vaatekaapista haaveileville vielä vinkkaan tätä Ikean suunnitteluohjelmaa. Nuo Ikean sivut ovat kuin aikuisten naisten pleikkari muutoinkin kaikkine keittiö, kylppäri jne. ohjelmineen. Ihanaa!

3 kommenttia:

Mimmi More To Love kirjoitti...

Meillä on kans tuota kaappia kaksin kappalein ja siltikään mulla ei mahu vaatteet niihin :D Mut tosi hyvä kaappivalinta!

Tinde kirjoitti...

Joo, jossain vaiheessa on myönnettävä, että vika ei ole kaapissa... :D

Juuri tässä etsin inspiraatiota kevätharvennukseen, että saisin huuto.nettiin tavaraa myyntiin ja kirpparipöydälle myös. Ihmeellisesti siitä suuresta vaatemäärästä jää aina paljon vähälle käytölle.

Anonyymi kirjoitti...

Oih, PAX <3 !!! Vaatekaapeista loistavin, tavaraa saa moneen eri tasoon ja suuntaan. Nämä aikansa eläneet, kapeat lastulevyhirvitykset ovat niiiin kamalia. Mulla oli edellisessä kämpässä semmoinen 2-ovinen, ulospäin ihan normi 2xhyllykaapilta näyttävä kaappi. Mutta siinä olikin yhtenäiset hyllyt pariovien takana. Kelpas siinä järjestellä eri kategorioihin vaatteita. Mutta silti jäin kaipaamaan esim. housuille riippuvaa säilytystilaa, ylähyllyjä jne.

Kunhan jossain vaiheessa saan oman, pysyvämmän asunnon, niin PAX on varmaan sinne ensimmäinen hankinta :D -Tarja