keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Kuinka huollan kashmir -neuleeni?

Neuleissa suosin aina oikeita villoja ja silkkejä. Merinoa, kashmiria ja muita ystäviä. Tekokuituiset neuleet nimittäin menettävät muotonsa, nyppääntyvät ja imevät hajut itseensä jo yhdenkin talven käytön jälkeen.
Neulesuosikkini on skotlantilainen kashmirtaitaja Brora, jonka kaikki tuotteet ovat ensiluokkaista. Suorastaan perintökamaa. Mustan kietaisuneuleen löysin Lontoosta kolme vuotta sitten ale-rekistä. Broralla on myös erinomainen nettikauppa, joka kuljettaa tuotteita Suomeenkin. Myös hieno lahjaidea ihmiselle, jolla on jo kaikkea. Etenkin pienemmät kashmirhuivit ovat mukavan hintaisia esimerkiksi joululahjaksi. Vauvahuopa on varmaankin ihanin vauvalahja, jonka saattaa kuvitella.
Luonnonkuiduista tehdyt neuleet saattavat ostohetkellä kirpaista kalleudellaan, mutta kestävät käytössä vuosia. Villa- tai silkkineuleen voi tuulettaa ulkona pesun sijaan, etenkin villa on materiaali, joka puhdistaa itse itseään. Kun vesipesua tarvitaan, laitan neuleet pesupussiin ja pesen villaohjelmalla minimilämpötilassa.


Paras ystäväni kashmirin huollossa on pieni kashmirkampani. Luonnonkuidun luonteeseen kuuluu nyppääntyminen. Toisin kuin tekokuitujen ollessa kyseessä kashmirin nyppääntyminen ei ole vaarallista. Nukan voi kerätä nukankerääjällä, teippirullalla tai kashmirkammalla. Laadukas materiaali vain paranee ajan ja pesujen myötä ja kunnon kashmir muuttuu ajan mittaan pehmeämmäksi kun sitä pesee ja kampaa. Laadukas kashmirneule kestää hyvänä vuosia tai jopa vuosikymmeniä, myös säännöllisessä käytössä.

Sininen ja musta kietaisuneule ovat palvelleet hyvin ja sopivat yhteen melkein kaiken omistamani kanssa.
Neuleet ovat olleet kovassa käytössä. Alennusmyynneissä voi tehdä hyviä löytöjä, joten suosittelen katselemaan Brorankin nettikaupan Sale -osiota, etenkin joulun ja juhannuksen jälkeen. Joskus hyviä neuleita saa myös ketjuliikkeistä, esimerkiksi Gap ja Benetton myyvät laatuneuleita edukkaasti. Muista katsoa neuleiden pesuohjeet ja materiaalit aina. Kalliskin neule saattaa joskus olla valtaosin polyesteriä tai muuta keinokuitua.

Kun laatuvaatteeseen kerran satsaa, siitä kannattaa myös pitää hyvää huolta.

Pusss,
Tinde

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Tinde's closet.

Jatketaan vielä tänään vaatekaappiteemalla. Miten niin pieni huone voi kätkeä sisäänsä niin paljon aarteita? Vaatehankintojani teen varmaan samalla filosofialla kuin toimii vaikkapa taidekeräilijä. Ostan laadukkaita (joskus hintaviakin) vaatteita harvoin. Ostan parempaa, ostan vähemän, kerrytän pikkuhiljaa täydellistä kokoelmaa, josta löytyy aina päällepantavaa.

Keskellä legginsit ja topit, lipastossa korut, huivit, vyöt ja muut asusteet ja alla vielä housut ja hameet.



Oikealta puolelta löytyvät lyhythihaiset paidat, topit ja t-paidat ja seinustalta arkikäyttöön tarkoitetut mekot sekä hupparit ja pitkät villatakit.


Vasemmalta löytyvät pitkähihaiset paidat ja neuleet. Seunustalta juhlamekot.


Lupaan esitellä herkkupaloja vielä yksityiskohtaisemmin. Tämä blogi toimiikin niin, että uusien vaatteiden sijasta saan eniten iloa vanhoista vaatteista, joita olen voinut käyttää kauan ja joista edelleen pidän. 
Tinden aarteet!
 

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Spring essentials.

kevät 2011

Viime päivät mieltäni on askartanut, mitä lisäyksiä vaatekaappini kaipaa kevääseen 2011. Kaupoissa haahuilun, muotilehtien ja blogien tutkimisen ja oman vaatevarastoni kartoituksen jälkeen olen valmis tekemään listaa siitä, mitä ylipäätään haluan keväällä päälleni pukea. Onneksi suuri osa löytyykin jo kotoa!

Kevään peruselementeiksi muodostunevat khakihousut, mekko, printtihame, raitapaita ja neuletakki. Tänä keväänä minuun vetoaa merellinen ja raikas look, toisaalta myös printit ja urbaanin romanttinen hörhelöisyys näyttävät kivalta. Näillä ajatuksilla yllä kevään garderoobbi. Huomenna Stockmannille hankkimaan Cristelle & Co:n keväthousut. Tästä se kevät alkaa! Oli lämpötila mitä hyvänsä.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Closet inventory.

Aika perehtyä kaikkien naisten suosikkiaiheeseen: vaatehuoltoon. Nämä kaoottiset kuvat on ikuistettu viime kesänä vaatekaappi-inventaarion aikaan. Uskon vakaasti, että kerran vuodessa on hyvä kasata kaikki vetimet keskelle huoneen lattiaa ja aloittaa vaatekaapin rakentaminen nollasta. Alla kuvatekstinä inventaarion lajitteluosuuden jälkeinen facebook -statukseni.
The official result of the 2010 wardrobe inventory is: i own 309 items of clothing - not including underwear and tights.
38 dresses
31 t-shirts
76 tops
29 shirts
29 knits and cardigans
9 hoodies
7 blazers and light jackets
5 leotards (body)
18 pants
8 sport tops
10 skirts
18 leggins
21 pj's and sports bottoms
3 jumpsuits

Mitä vaatekaapissa kannattaa sitten säilyttää? Itselleni jäi inventaarion jälkeen n. puolet tavarasta (joka ei sekään ole järin vähän..) Perusvaatteita ovat topit ja legginssit sekä sukkikset. Näitä käytetään joka päivä ja niiden päälle puetaan muut releet (tämä ehkä pätee parhaiteen talviaikaan). Uskoisin, että laadukkaita toppeja tarvitsee vaatekaappiin n. 10 kpl. Omat perustoppini tulevat jc:ltä ja selectediltä ja ehkä yllättäen myös Gina Tricotilta. Olen tullut siihen tulokseen, että kalliit topit eivät ole hyvä sijoitus, sillä ne kuluvat ja kulahtavat aivan samaa tahtia kuin edulliset. H&M:n topeista pysyn kuitenkin kaukana. Ne kestävät keskimäärin kaksi käyttökertaa säällisessä kunnossa. Lisäksi legginssejä, sukkiksia (legginsseistä olen tullut samaan tulokseen kuin topeista; panostus ei kannata. Sukkiksissa olen täydellisen merkkiuskollinen Wolfordille) ja pari pitkähihaista trikoopaitaa. Nämä muodostavat vaatekaappisi aluskerroksen. Näiden perusrelementtien päälle puetaan sitten paitapuserot, neuleet, mekot, tunikat, hameet, farkut, housut ja jakut.


Vaatekaappi on ihanan Mikon nikkaroima Ikean Stolmen -sarjasta. Viime kesäinen vaateinventaario päättyi hiipuen. Sain kamaa roudattua menestyksekkäästi kierrätykseen ja kuukauden kirpparirupeamasta nettosin sievoiset 300 euroa.  Karsin kovalla kädellä kaikki käyttämättä jääneet heräteostokset ja kauhtumaisillaan olevat hepenet. Kaapissani on tällä hetkellä vain vaatteita, joita käytän. Ja melkein aina tuntuu löytyvän päälle pantavaa! Täytyykin noista nykyisistä sisällöistä laittaa postia paremmalla ajalla.

Kummallista kuitenkin on, että ison inventaariourakan jälkeen on silti vaatekaapin liepeille jäänyt muutamia epämääräisiä läjiä, jotka on ollut lähinnä tarkoitus korjata! Kyllä minä vielä joku päivä ehdin.. Ehkäpä jo ennen ensi kesän inventaariota!

Puss,
Tinde

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Varpaat tahtoo vapauteen!

spring awakening


Vetoan teihin hyvät lukijat! Nyt kaikille käteen matkakokoinen fööni ja kaduilla jäätä sulattamaan. Tämä olisi aivan valmis ottamaan ballerinat kaapista ja jalkautumaan kaupunkikeskustoihin keväisissä tunnelmissa.

Aiemmin esitellyt Juicy Couturen cargo -housut saisivat myös tulla jo keväisissä merkeissä katukuvaan.... Surullinen tosiasia taitaa kuitenkin olla se, että seuraavan vuodenajan kengät ovat kumpparit. (teen nyt blogi faux pas'n, ja laitan kuvan Hunterin kumppareista, vaikka omani ovat city-oloihin soveltuvat Vikingit.)

wellies

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Soul Kitchen koti-illan jälkeisenä "aamuna".

Raitista ulkoilmaa Sannen ja Saaran kanssa.
 Voihan elämä mikä saunailta! Lörpöttelyä kaikesta ihmissuhteista torkuttamiseen ja vatsan toiminnasta sisustamiseen. Useita tequilashotteja. Esimerkiksi Saaran keksintö, tequilaa ja salaattia. Ei toimi. Nukkumaan neljän jälkeen ja ylös sitten joskus.. Brunssiajan jälkeen kuitenkin. Harkinnan jälkeen suunnaksi Fleminginkadulla sijaitseva Soul Kitchen. Nyt on pakko päästä päiväunille!

Kukkuu! Sanne fiilistelee levynkansimenuja.

Nälkäinen Essi.





Kokis tuli tarpeeseen...

Esille maistui kaalilaatikko! Oli kyllä kieltämättä hyvää.

Mozzarellakanaa.

Tuhti ribs -annos. Mmmm...



perjantai 18. maaliskuuta 2011

Tyttöjen ilta.

Taas tulossa ihana viikonloppu. Kahdelta hyppäämme Essin kanssa junaan kohti Helsinkiä ja sitten seuraa varmasti yöhön asti jatkuva lörpöttelymarathon Saaran, Sannen ja Riinan kanssa. En malta odottaa! Saunomista, kokkailua, laittautumista ja saas nähdä mitä muuta. Essin kanssa voimme viettää myös Saaran tupareita, koska visiitti uuteen kotiin on ensimmäinen.

Rakkaat ystävät! Täältä tullaan!

Pusss,
Tinde

torstai 17. maaliskuuta 2011

Retkeilyä.

Tuli vallan spontaanisti mieleen parin viikon takainen muisto. Mikko käymässä Tampereella, hirveät pakkaset, vapaapäivä. Lounasta Näsilinnakadun Nanda Devissä (ehkä koko Suomen paras Intialainen, ja Tampereen paras lounas), teetä ja mars-suklaa-marenkikakkua (nimikin on jo niiiiin uskomaton!) Aleksis Kiven kadun La Famille -kahvilassa. Kyseessä suosikkikahvila, johon Tampereen vieraat aina pääsevät. Sitten King's Speech -elokuvan päivänäytökseen. Täydellistä kotikaupunkiretkeilyä!

Ihminen kaipaa joutilaita päiviä ja kakkuja, joissa yhdistyy vähintään 3 herkkua.

Mmmmm....






Kuinka ostan sopivat liivit?

Suomalaisista naisista 70 prosenttia käyttää vääränkokoisia rintaliivejä. Tähän järkyttävään tilastoon löytyy syy ensisijaisesti siitä, mistä naiset ostavat liivinsä. Julistan totaaliseen pannaan Lindexin, H&M:n, KappAhlin ja muut liivikaupat, jotka tarjoavat hepeneitä C tai D-kuppiin asti ja veloittavat niistä 19,90, tai kolmet kolmellakympillä. Hyviä liivejä ei saa sillä hinnalla!!!

Brittiläisen keskivertonaisen kuppikoko on D. Tämä on siis KESKIVERTO. Vaikka suomalaisnaiset eivät ylipäätään aivan yhtä rintavia olisikaan, en usko kansakuntamme keskivertotissin olevan niiiin paljon brittisisariemme pienempi. Kuitenkin perusliikkeiden valikoimat loppuvat yleensä C-kuppiin. Tämä luo naisille sen käsityksen, että sitä suurempi kuppi on jotenkin epänormaali. Siispä monet suomalaisnaiset tunkevat rintansa aivan liian pieniin kuppeihin ja kompensoivat sitten aivan liian suurella ympärysmitalla. Tämä on aivan hirveää.
Fantasien t-shirt bra istuu näin. Kaarituet napakasti ihoa vasten, selkäosa ei karkaa ylös, olkaimet eivät paina ja rinta ei tule reunojen yli edestä, eikä kainaloista.
Britanniassa ollaan rintaliivivalistuksessa Suomea valovuosia edellä. Sieltä löytyy palvelevia liikkeitä, joissa jokainen asiakas mitataan ja ulos liikkeestä pääsee vain oikeankokoisten liivien kanssa. Viimeisin kokemukseni oli Lontoossa Sloane Squaren Rigby and Peller -liikkeessä (joka muuten vastaa myös mm. kuningattaren alusvaatteista!). Etsin morsiuspukuuni olkaimettomia, valkoisia liivejä. Vaikka olenkin rintaliiviperfektionisti, aiemmat etsintäkokemukseni olivat osoittautuneet niin nihkeiksi, että olisin tyytynyt vähän liian pieneenkin kokoon. Myyjä sanoi kuitekin: "Don't be silly, we can do better for you". Liivejä tuli, hän sovitti ne päälleni, ja lopulta poistuin kaupasta kassissani kaksi täydellisesti istuvaa vaihtoehtoa hääpäivälle! Ero Stockmanniin, jossa myytiin "eioota" D -kupista ylöspäin oli aivan hillitön.
Oujee. Shock Absorberin sporttiliiveissä onnistuu rajummatkin jumpat.
Miten oikeat liivit voi löytää Suomessa? Suomalaisnaiset ovat aivan turhaan ujoja pyytämään kauppiaalta apua. Lähes joka kaupungissa on olemassa ammattitaitoisia liiviliikkeitä, joiden myyjät osaavat asiansa. Oma suosikkini löytyy Kokkolasta, jossa Caroline's liikkeestä löytyy ensiluokkaista ja asiantuntevaa palvelua. Ei tarvitse hävetä, vaikka tulisit liikkeeseen aivan väärän kokoisissa liiveissä. Pääasia on, että tytöt pääsevät oikeankokoisiin kuppeihin kokemuksen päätteeksi. Ammattilaisen tai asiaan perehtyneen tekemä liivien sovitus on aivan ehdotonta!
Suomalaisten erityisliikkeiden varjopuolet ovat seuraavat; kalliit hinnat ja rajoittuneet valikoimat. Mielestäni sovitus alusvaateliikkeessä on mielettömän tärkeää. Sen jälkeen, kun oman koon tietää, voi kuitenkin turvautua ulkomaisiin nettikauppoihin, joissa valikoimaa on. Suosikkikauppani isoille kupeille on brittiläinen Bravissimo. Nettisivuilta löytyy myös ohjeet sovittamiseen. Toimitusaika on pari päivää ja palauttaminen helppoa, vaikka postikulut joutuukin maksamaan (liivit menevät yleensä kirjekuoreen, joten itse olen saanut palautukset lähes aina tehtyä ihan 1.luokan postimerkillä). Koska Bravissimo on erikoistunut D-kupista isompiin kuppikokoihin on valikoima erittäin asiantuntevasti koottu. Asiakaspalvelua saa myöskin helposti puhelilla tai sähköpostilla. Englanniksi tosin, mutta myyjät ovat aina äärimmäisen mukavia.

Myös Rigby and Pellerillä on erinomainen nettikauppa. Heidän verkkosivuiltaan löytyy muutoinkin tietoa liiveistä. Esimerkiksi opas miehille! Täältä löytyy myös liivejä moniin erityistarpeisiin; esim. proteeseille. Ja muutonkin neuvoja liivinostoon. Valtava alusvaatevalikoima löytyy Figleaves -sivustolta. Sieltä löytyvät lähes kaikki kuviteltavissa olevat tuotteet ja tuotemerkit. Huomionarvoista, että Rigby and Pelleriltä ja Figleavesilta löytyy pienenpieniäkin liivikokoja.

Kaikista näistä nettikaupoista löytyy myös äitiysliivejä sekä bikineitä. Toimitusajat ovat lyhyitä, liikkeet luotettavia ja palautus helppoa. Näissä asioidessa on kuitenkin tiedettävä oma koko sekä se, millaisia ominaisuuksia liiveiltä tarvitsee (minne asti kupin täytyy yltää kainalossa, sopiiko rinnoille topatut vai toppaamattomat liivit jne.). Nämä tiedot taas selviävät vasta kunnon sovituksessa.
Huonot rintsikat ja huonot valikoimat, tässä teille!!!
Nyt siis kipinkapin erikoisliikkeisiin vaatimaan palvelua! Jos jotakuta kauhistuttaa maksaa liiveistä 40-60 euroa, voin vain sanoa, että liivit ovat vaatekaappisi tärkein vaate. Sukista, housuista, topeista ja pikkareista voi tinkiä aivan rauhassa. Hyvät liivit vaikuttavat kuitenkin ryhtiisi ja rintojesi terveyteen. Jos kaapissasi on yksi asia, johon panostat, sen pitäisi olla hyvät liivit.

Pusss,
Tinde

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Suuri rintaliivipostaus.

Tässä syy siihen, että ylipäätään bloggaan. Rintaliivit. Voi hyvänen aika naiset, ne ovat todella todella tärkeät. Liivien koosta ja istumisesta postaan vielä myöhemmin, mutta päästään teemaan alkuun listaamalla liivit, jotka jokaisen kaapista pitäisi löytyä. Siskot, voilá:
bras1


 Perusliivit, jotka eivät näy t-paidan alta. Näiden pitäisi olla sileät. Enintään pari simppeliä saumaa. Ei mitään hörhellyksiä tai pitsejä. Omani ovat brittiläistä Fantasie -merkkiä, joka tekee erinomaisia liivejä myös isoihin kokoihin asti. Itse pidän tästä mallista, jossa ei toppausta, mutta saatavana myös "moulded" -versiona. Omistan näitä useita mustana ja valkoisena ja käytän lähes joka päivä.

bras2


Omat hauskat liivini ovat Freya -merkkiset. Merkiltä löytyy mahtava valikoima hauskoja ja värikkäitä liivejä ja uikkareita, jotka ovat myös päällä hyvät ja tukevat. Mitä muuta voisi toivoa? F-kuppiakin voi hankkia pinkkinä!
bras3


Kuvassa olevat ovat seksintappajat, mutta itselläni on vastaava kapistus mustana ja nudena. Olkaimettomia liivejä suurella rintavarustuksella siunatut tuskin voivat arkikäytössä pitää, mutta kyllä näille löytyy käyttöä juhlissa ja iltariennoissa. Fantasie on jälleen ihan ykkönen.
bras4


Urheiluliiveissä on vain yksi tsekkaamisen arvoinen merkki: Shock Absorber. Onneksi heiltä löytyykin sitten useita värejä ja malleja, joilla urheilukokemusta voi piristää. Niitä kertoja, kun minulta on kysytty neuvoa urheiluliiveistä, ei voi laskea yhden käden sormilla. Uskokaa pois naiset, kaikille löytyy liivit, jotka päällä voi harrastaa steppia, combattia ja lenkkeilyä ilman, että tissi kolkkaa tajun pois! Hyvät sporttiliivit ovat niin tukevat, että kaikki riehuminen on mahdollista.
bras5

Kaikki naiset tietävät, mistä tässä puhutaan. Oma elegantti valintani on Agent Provocateur ja tässä näkyvä Francoise -malli, vaikka kaapistani löytyy mm. punamustaakin. Heillä löytyy kuppikokoja F:ään asti. Toinen hyvä resurssi (joka on kuitenkin oikeasti aika tuhma) on brittiläinen Ann Summers, josta voi kotiin tilata mitä vain seksikkäistä pitsihörselöistä haarattomiin pikkuhousuihin ja hoitsupukuihin... Ja löytyyhän sieltä muutakin mukavaa.. Huh, rupeaa punastuttamaan!

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Kauneutta elämään.

Ihana ilta synttärisankari-Janikan ja Teiksun kanssa. Yllätimme Janskun pikku synttärikiltteyksillä, jotka tulivatkin rankan työpäivän jälkeen tarpeeseen. Ystävyys on elämän suola! Mitä sitä ihminen tekisi, jos ei elämässä olisi niitä uskomattomia ihmisiä, joille voi kertoa kaikki murheet ja raskaat asiat, ja joiden kanssa voi myös jakaa ilot. Tänään tuli mieletön kiitollisuuden tunne siitä, että minua on siunattu niin monilla mielettömillä ystävillä, joihin voin aina turvautua. Kiitos.

Kukat Lontoosta Liberty -tavaratalon edestä. Mitä nämä ovat? Pioneita? Näitä haluan hääkimppuun!

Puss, rakkaat!

Tinde

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Tinde loves january sales.

night out
By Malene Birgerin paljettitoppi löytyi tina&co:sta Kokkolasta -60 %:n alesta. Varmasti olisi ollut ihana pikkujouluissa, mutta keväällä aion käyttää tällaisen kokoinaisuuden osana.



En lähes koskaan osta mitään täydellä hinnalla. Etenkin vaateostoksia teen käytännössä pari kertaa vuodessa; ulkomaanmatkoilla ja alesesongin aikaan. Joulun jälkeiset alet ovat nyt ohitse, ja tänäkin vuonna tein superhyviä löytöjä. Olen merkkivaatteiden ystävä, mutta vain silloin kun löydän tuotteen, jossa laatu on korkea ja tyyli itselleni sopiva.

DKNY:n cozy net-a-porterin alennusmyynneistä. Alkuperäinen hinta yli 200 e, alessa 80 e.
Redfootin zippybootsit -50 %. Saatavana edelleen!
Cozy sekä Juicy Couturen t-paita, joka alessa maksoi vain parikymppiä. Raidat ovat edelleen ajankohtaisia keväällä, joten kertakaikkisen hyvä ja sesongissa mukana oleva ostos.

Net-a-porterista pehmeät, trikookankaiset reisitaskuhousut. Juicy Couturen housut olivat lopulta 70 % alennuksessa, ja hintaa jäi n. 40 e, kun ennen aleja melkein 200 e. Olen käyttänyt nyt sukkisten ja saappaiden kanssa, keväällä sitten ballerinojen.

Parhaat ale-löydöt tekee yleensä tammikuun loppupuolella, kun aleprosentit ovat jo vähän kasvaneet. Merkkiliikkeet ovat yleensä parempia kuin tavaratalot, ja nettikaupat ovat myös äärimmäisen hyvä ale-resurssi. Net-a-porterin alennusmyynnit ovat huippuja ja käyttäjäystävällisiä. Itse yleensä poimin omalle Wish Listille parhaat palat sesongin myötä ja kun alet sitten alkavat, tilailen ne kotiin pilkkahinnalla. "Pilkkahinta" on toki suhteellinen käsite. Ilmaiseksi merkkivaatteet eivät muutu alejen myötäkään, mutta niiden hinta saattaa laskea niin paljon, että ne ovat saman hintaisia kuin h&m:n tai Seppälän vaatteet normaalisti. Omat kokemukset ovat sellaisia, että harkittu merkkivaateostos on kannattava. Vaatteella on pitkä käyttöikä, eikä sen arvo häviä, vaikka sesonki vaihtuukin. Tähdellistä kaikissa vaateostoksissa on toki oman tyylin ja kropan tunteminen.

Kesäaleja odotellessa.. ;)

Tinde