sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Vappuasuja.


Voi mikä herkullinen uutuus löytyi Tampereen Cottonista tällä viikolla! Kirsi Nisosen (ehkä Suomen jännittävin hattujen tekijä) innovaatio, yo-laketti, saapui putiikkeihin. Mikä ihana lahjaidea tuoreelle ylioppilaalle! Onneksi näin vappuisin siitä voimme nauttia me vanhemmatkin, eivät ihan (öhöm) tämän kevään ylioppilaat.

Mutta onhan tuo alkuperäinenkin yo-lakki ihana! Onneksi vapun aikaan on niin montaa rientoa, että kumpaakin ehtii käytellä.

Laketin lyyran saa tahtoessaan myös irti, joten voi käyttää hiuskoristeena silloinkin kun mustavalkoinen muuten vain toimisi.





       



















Tällainen bilemeininki sopii mielestäni laketin kaveriksi. Ehkäpä jotkut muistavatkin, että talvella haaveilin tämän asun käyttämisestä, kunhan ballerinakelit saapuisivat!  laketti / kirsi nisonen, toppi / by malene birger, alustoppi / selected femme, jakku / dknyc, ballerinat / cole haan, laukku / becksöndergaard (ihana tanskalainen laukkumerkki!), silmälasit / sand, korvikset / snö sweden, leggisit (hei kamoon, ne on legginssit)


Perinteisen yo-lakin kaveriksi sopii arkisempikin look. toppi / by malene birger, bolero / koola anna, housut / christelle & co, kengät / melissa. Kiitos Hanna -sisko ihanista kengistä! Nämä täytyy jotenkin hyvittää. Melissan kumikengät ovat siskoni suosikkeja, ne tuoksuvat syötävän hyvälle, ovat pehmeät jalassa ja käyvät vegaanillekin. Mmmm... niitä tekee mieli nuuhkuttaa!

5 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Poistin itseni naamakirjasta nyt siksi aikaa, etta on tentit ohi. Mulla ei muuten itsekontrolli pysy. Soittelen sulle joskus ehka keskiviikkona tai torstaina tai joskus sitten kun haluan puhua. Nyt en oo yhtaan hyvaa juttuseuraa ku psykologia sita ja psykologia tata.

Niin ja toi laketti on ihan huippu, tosin itse jos oisin tuore ylioppilas haluaisin ennemmin tuon hatun. Vois teha niin et kayttais lakituksessa hattua ja sit kotona vaihtais lakettiin!

Tinde kirjoitti...

vähä oot rautainen!! Munki niiin pitäis tehdä tuo ensi viikoksi, kun täytyy saada noi koulujutut pulkkaan... <3

Hanna kirjoitti...

sain jo aitilta vihasen viestin ku sa sanoit sille, etta oon poistanu teidat mun kavereista!

Tinde kirjoitti...

Sori! en sanonu, ku vaan ihmettelin...

Tinde kirjoitti...

ei kai mulle ois tullu mieleenkään, että oisit LÄHTENY facebookista! OMG!!