sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Hyvästi Tampere!

Hei, hei Tampere. Kiitos näistä vuosista!
Perjantaina ja lauantaina olimme Tampereella yhdessä Mikon ja vanhempieni kanssa. Perjantaina yliopistolla järjestettiin valmistuneiden juhla, joka tällä erää on viimeinen Tampereen Yliopiston riento omalta osaltani. Koska kämppääkään ei Tampereella ole enää hyvään aikaan ollut, yövyimme Koskikadun Cumuluksessa, jonka näkymä oli todellakin omiaan herättämään melkoista Tampere -nostalgiaa.
Hotellihuone oli tosi mukava ja siisti. Samassa paikassa yövyimme muuten viime kesänä samoihin aikoihin polttariporukan kanssa. Kuinka paljon on vuoteen mahtunutkaan asioita!
Valmistuneita oli muutama muukin. Tilaisuus oli tosi kiva ja lämminhenkinen. Puheita, musiikkia ja lopuksi Gaudeamus Igitur, jonka sanat ovat ensimmäisiä fraaseja lukuun ottamatta unohtuneet kyllä totaalisesti.
Valmistuneiden juhlia yliopisto järjestää kahdesti vuodessa ja ymmärtääkseni niihin eivät osallistu läheskään kaikki paperinsa saaneet. En kyllä ymmärrä miksi! Onhan opinnoille mukava saada virallisen tuntuinen päätös.
Mekko: Soaked in Luxury, laukku: Reiss, hiuskoru: H&M
Äidin ja isän kanssa Yliopiston päätalon aulassa juhlan jälkeisillä kuohuvalaseilla. Mikko oli kameran takana. Jälkeenpäin menimme Marusekiin syömään.
Marusekistä kävelimme takaisin Cumulukseen ja Koskipuisto näytti niin kauniilta ja kutsuvalta kesäkuun lämpimänä yönä. Hemingwaysin terassilla maistuivat parit Mojitot ja pari ystävääkin pääsi paikalle. Etukäteen olin suunnitellut, että juhlisimme viimeistä Tampereen iltaani isommalla porukalla jossain, mutta loppupeleissä ihmiset olivat kuka missäkin. Onneksi Saara ja Janika (joka itsekin juhli valmistumistaan) pääsivät poikakavereineen mojitoille. Ehkäpä tämä oli juuri oikea lopetus ajalleni Tampereella; aikakauden loppu, ihmiset ovat liikkuneet omissa elämissään eteenpäin, kuka minnekin. Olen valmis. Jatkamaan eteenpäin.

Kiitos Tampere. Muistelen sinua lämmöllä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea valmistumisen johdosta! Tiedän sen haikeuden, mitä ihanasta asuinkaupungista luopuminen aiheuttaa. -Kaisla

Heidi kirjoitti...

Ihana, upea ja kaunis Tiina! Tää oli tylsästi töissä, eikä päässyt mojitolle maisterin kanssa. Onneksi kuitenkin pääsit jakamaan päiväsi rakkaittesi kanssa <3