torstai 8. maaliskuuta 2012

Naistenpäivä.

Naistenpäivä. Vietetty ihanassa naisseurassa, ja taisimme kaikki olla sen tarpeessakin. Mieli teki tehdä jokin naistenpäiväpostaus ja pallottelin mielessäni erilaisia vaihtoehtoja; kukkia, kosmetiikkaa, itsensä hemmottelua, rintaliivejä. Samalla luin facebookista kuinka ystävän ihana mies yllätti hänet New Yorkin matkalla naistenpäivän kunniaksi ja katkeroiduin hieman kun Mikko ei ole muistanut minua mitenkään. No, ehkä tuo Mikon viimeaikainen panos omaan hyvinvointiini päihittää jo parikin ulkomaan matkaa.

Pateettista kuitenkin on, että omissakin mielikuvissa naistenpäivään kuuluvat miehiltä saadut huomionosoitukset ja materiaaliset hemmottelut. Aivan sairasta! Päivähän on kuitenkin alun perin naisten oikeuksien päivä, jolla on ruusupuskan kanssa tekemistä suunnilleen yhtä paljon kuin putkisukalla Hermèsin myymälässä. (Vaikka kyllähän ne ruusut kelpaisivat..)


Toki naisten päivää vielä vietetäänkin perinteisellä tavalla. Maailmalla puhuttavat muutkin asiat kuin hemmottelevat kasvohoidot ja leivonnaiset. EU:ssa naisten suurimmat ongelmat ovat sentään vain palkkaerot ja sellainen tavallinen väkivalta (insert irony here). Maailmalla on osoitettu mieltä hapon heittämistä vastaan ja tyttöjen koulunkäyntioikeuden puolesta. Ja tietysti myös Afganistanin Karzai teki todella hienon kannanoton. Huoh. Naiten lyöminen ja pahoinpitely on hänenkin mielestään tuomittavaa. Paitsi jos se johtuu Sharia-lain hyväksymistä syistä.

Hyvää naistenpäivää rakkaat siskot. Yritetäänhän pitää toistemme puolta?

EDIT: tää blondi tajusi juuri, että ystävän mies yllättikin aterialla New York -ravintolassa. Aina ei voi heti tajuta!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei Tiina! Löysin blogisi sattumalta kun googlasin DKNY Cozya ja jäin koukkuun! Luin sen viikonlopun aikana alusta loppuun ja jään odottamaan uusia postauksia. Vaikutat ihastuttavalta persoonalta ja postauksesi ovat aina täynnä hyvää mieltä, jatka samalla tavalla! Mukavaa kevään alkua,
Uusi lukija

Tinde kirjoitti...

Tervetuloa lukemaan! ja ihanaa kevättä sinnekin. Kommentit ovat aina tervetulleita :)