keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Aamuisin.

Aamu-unet ovat ihanimpia. Toipilasaikani on tänään virallisesti ohi, vaikka olo onkin ollut jokseenkin teräksinen jo viikonlopusta lähtien. Elämäntilanteenihan on nyt se, että Tampere on jäänyt pysyvästi taakse, palautan gradun korjauksineen tällä viikolla ja yritän ehtiä tehdä kypsärin vielä tässä kuussa. Pitäisi varmaan ruveta lähettelemään työhakemuksia!

Mutta vielä ehdin nauttia aamu-unista. Mikko lähtee töihin ennen seitsemää ja se yksi nautinnollinen tunti, jonka vietän sängyssä nähden kauniita unia on ehkä yön paras. (Sori, Mikko. Sun karvat pistelee, olet lämpötilaltasi liian kuuma ja alkuyöstä kuorsaat.)
Saimme ihanilta ystäviltä Saijalta ja Kirsiltä häälahjaksi nämä ihanat tyynyliinat. &BROS -merkin takana häärii kaverini Antti-Jussi Silvennoinen tyttöystävänsä Elisa Konttisen kanssa. PUS PUS pillowcaset ovat omiaan aamu-unien kumppaneiksi. Tyynyliinat ovat kaksipuolisia, joten mieluisan kumppanin voi valita kahdesta miehestä ja kahdesta naisesta.
Ja oman fiiliksen mukaan sängyn voi pedata oman parisuhteen tai vaikka naapureiden suhteen näköiseksi.
&BROSista voi tykätä vaikka facebookissa. Tyynyliinoja voi hankkia ainakin HOUM -nettikaupasta (voisiko hauskempaa lahjaa olla vaikka sinkkuystävälle tai hää- tai kihlajaislahjaksi?). Helsingistä ostoksilla voi näköjään käydä Design Forum Shopissa. Samalla voit tukea Suomi-designia.
Mikään ei aloita aamua paremmin kuin pieni pusuttelu!

Ei kommentteja: