Itken ja kuuntelen.

Junassa matkalla Helsinkiin. Vasta pari viikkoa sitten Kaisan kanssa juttelimme siitä, että jos Ultra Bra joskus tekisi paluukeikan, se olisi pakko nähdä. Meksikosta käsin sitten havaitsin netistä, että Pekka Haavisto on toteuttanut tämänkin toiveeni jo ennen presidenttikautensa alkuakaan. Kirosin jo mielessäni, että liput ovat menneet ja itse olen Meksikossa. Kuitenkin huuto.netistä onnistuimme saamaan Saijan kanssa itsellemme liput eilen. Ja nyt istun junassa. Kaisakin on tulossa, ja konsertin jälkeen varmaan on pakko kilistellä tunnemyrskyn vallassa laseja.

Minulla on niin kaihoisia ja kauniita muistoja Ultra Brasta ja nuoruudesta. Jotenkin bändin ero edusti myös jonkin aikakauden loppua minulle. Meillä oli lukiossa kaveriporukka, joka oli melkein kuin Kokkolan Ultra Bra. Pelasimme solmua kesäöisin pihoilla värikkäissä paidoissa. Jaoimme nuoruuden ja kasvamisen vaikeutta. Kaikki seurustelivat keskenään. Koimme yhdessä ensikännit, -rakkaudet ja -sydänsurut. Ultra Bra lopetti sinä kesänä kun itse olin vaihto-oppilaana jenkeissä. Seuraavana vuonna kaverit kirjoittivat ylioppilaaksi minun jäädessäni vielä vuodeksi lukioon. Ystävyys säilyi, mutta ajat muuttuivat. Kaikki päättyy joskus.

Terhi oli niin laiha, että lantioluut törröttivät lantiofarkuista. Vuokolla oli kauniit silmät ja kadehdimme kaikki hänen ääntään. Joel oli niin komea, mutta Antti silti suosikkini. Kerkko oli kuin kaverin vähän äreä isoveli. Mutta sillä oli maailman siistein tyttökaveri. 

Kesällä ennen yhtyeen lopettamista kävimme katsomassa yhden viimeisistä keikoista Kaustisen Folk Music Festivaaleilla. Olimme jopa MoonTV:n festarikatsauksessa, jossa lauloimme kaikki "Sinä lähdit pois". Muistan kuinka keikalla lauloimme kurkut kipeiksi ja itkimme silmät punaisiksi. Sain lavalta keikan biisilistan, johon yhtye kirjoitti nimikirjoitukset. Se oli monta vuotta seinälläni yksi kallisarvoisimmista tavaroista.

Nyt kuuntelen junassa korvat pauhaten UB:tä. Aivan epätodellista, että he nousevat kohta lavalle. Aivan liian lyhyeksi aikaa. Vaikka kuinka rakkaita kappaleet olivat silloin (eikä mikään enää kosketa niin syvästi kuin teini-iän suosikkimusiikki), on sanoituksille avautunut uusia merkityksiä näin vanhemmin. Täytyy ottaa nenäliina mukaan. 

Jossain kaupungissa on maailma näytteillä
Mitä täällä on, aina samoja pieniä ilmiöitä
Eikä vieläkään tuulivoimaa.