tiistai 8. helmikuuta 2011

Täydellisen laukun metsästys.

Niin kauan kuin olen reissannut kahden kaupungin väliä on tietoisuudessani kummitellut enemmän tai vähemmän akuutisti täydellisen laukun löytäminen. Etsintä on siis jatkunut, joskus kuumeisesti, joskus passiivisesti, jo viiden vuoden ajan. Määritelmä täydelliselle laukulle on tässä ajassa muuttunut ja muovautunut, mutta varmaan noin kolme vuotta olen etsinyt laukkua, joka täyttäisi seuraavat kriteerit:
1) aitoa nahkaa
2) tarpeeksi iso läppärille, koulutavaroille jne. kamoille, joita on roudattava viikoittain kaupungista toiseen
3) useita lokeroita, jottei tavaroiden ainoa löytötekniikka ole se, että laukun kumoaa ylösalaisin
4) kaksi hihnaa, jotta laukun saa heitettyä olan yli crossbody -tyyliin sekä olalle lyhyemmällä hihnalla
5) vetoketju, etteivät tavarat ole muiden nähtävillä tai helposti napattavissa
6) tyylillisesti sikamagee!!! (ja sopii tietysti kaikkien vaatteideni kanssa.)
perfect bag
Tässäpä aikalailla normisetti mukana kulkevista tavaroista, joskin todellisuudessa tavaraa on vähän enemmän ja onneksi mahtuukin hyvin mukaan! Oikeasti laukun vetskarit ovat kaikki hopeisia, toisin kuin miltä tässä kuvassa näyttää.
Näin useamman vuoden metsästyksen aikana oli jo hetkiä, kun luulin, ettei näin tiukkoja kriteereitä täyttävää laukkua edes voi löytyä. Useita kertoja ajan mittaan meinasin jo haksahtaa vähemmän täydellisiin yksilöihin ja ehdinkin hankkia pari edullisempaa kassia, joista tiesin jo kättelyssä, etteivät ne tyydytä vaativia tarpeitani.
Sitten viime syksynä silmiini osui Nordströmin nettikaupasta Tano -merkkisen Tumbleweed -laukku, joka ensi silmäyksellä näytti yllättäen täyttävän kriteerini! Hinta oli korkea, mutta olisin täydellisestä laukusta ollut totuuden nimissä valmis tässä vaiheessa maksamaan jo paljon enemmänkin. Epäilys tietysti oli, kun en ollut Tanon laukkuja ikinä nähnyt livenä. Rohkaistuin kuitenkin haaveilemaan laukusta, kun sen arviot keskustelupalstoilla olivat niin ylistäviä.

Julkista polemiikkia laukkuasiasta on kotona käyty ja ihana poikaystävä vihjaisi olevansa halukas hankkimaan minulle Tanon joululahjaksi. Jouluna paketista paljastui tosiaan kyseinen laukku, ja ilokseni pystyin toteamaan sen olevan aivan täydellinen. Nahka on pehmeää, mutta kestävää ja tuoksuu hyvältä. Vetoketjut toimivat todella hyvin ja saumat on niin hyvin tehty, että painavanakin laukku kestää menossa. Pidän laukun ulkonäöstä hirveän paljon ja se menee täydellisesti kaikkien asujen kanssa. Se on tarpeeksi iso jopa overnight -laukuksi, mutta myös tarpeeksi raflaava, jos lähden illalla ulos (ei ehkä yökerhoon, mutta itsehän suosin pystybaareja). Parasta ehkä ovat kuitenkin kaikki taskut! Isoon taskuun menee läppäri ja luentolehtiöt, ylimpään taskuun kalenteri, laturit, penaali ja muut elektroniikkakamat, keskitaskuun lompakko ja silmälasikotelo, pienistä taskuista löytyy omansa huulirasvalle ja pastilleille, nenäliinoille, kännykälle, avaimille ja purkalle. Kuinka yksi laukku voi helpottaa elämää näin paljon??!
Enää Tano -laukkuja ei Nordströmiltä näy saavan, mutta tätä mallia myy näköjään ainakin Piperlimen nettikauppa.
Tinde

4 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

No onhan tolla hintaa, mutta aidosta nahkasta saa aina maksaa paljon ja se korkea hinta varmasti korvaantuu laadulla. Mulla on tollainen akryylinen tekonahkalaukku top manilta ja makso joku nelkkyt puntaa - waste of money, olisin voinu tuplata ton hinnan ja kayttoika ois kymmenkertaistunut. Nyt suunnitelmissa on jossain vaiheessa ostaa kunnon laukku ja varata siihen joku runsas huntti, etta menipa toi nelisenkybaaki hukkaan lopulta, ku tuo laukku on ihan paska, vaikka natti onkin.

Tinde kirjoitti...

jos johonkin meinaa panostaa, niin ainaskin itse nyt vuosien harkinnan jälkeen päätin, että laukku jota käyttää joka päivä, on hyvä kohde siihen. Rahathan oli tällä kertaa mikon, mutta ei oo kaduttanut :D

janika kirjoitti...

toi laukku on niin magee!! ootte varmaan onnellisia yhdessä ;)

Ulla Nikula kirjoitti...

en mä laukkua katsonut kertaakaan, mutta sinä olet ihan yybersöpö!
no, on se laukkukin kiva :)