perjantai 4. tammikuuta 2013

Taas koittaa uusi aika.

Elämässä ylipäätään kai pitää paikkansa se, että mikään ei pysy ennallaan. Mietin uudenvuoden tunnelmia vuosi takapaerin ja on todettava, että vaikka jokainen vuosi on ollut erilainen ja tapahtumarikas, on vuosi 2012 ollut omassa elämässäni haastavin tähän mennessä.

Alkuvuoden leikkaus ja muut terveysvaikeudet, gradustressi, valmistuminen yliopistosta, muutto pysyvästi Kokkolaan, opiskelijaidentiteetistä luopuminen, ensimmäinen "oikea" työpaikka, tulevaisuuskriisit, raskaaksi tuleminen ja alkuraskauden säikähdykset, nyt äidiksi tulemiseen valmistautuminen ja työidentiteetistä luopuminen ovat kaikki olleet mullistavia asioita, joita ei kaikin osin ole edes pystynyt täysin käsittelemään tai käsittämään.

Tehdään kuitenkin pientä summa summarumia vuodesta vaikka tuollaisen blogeissa pyörineen kyselyn muodossa. Ehkäpä se on ihan hyvä tapa käsitelläkin noita menneen vuoden tapahtumia.


1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? Olen toivottavasti lähentynyt vanhojen ystävien kanssa entisestään. Työkaverit ovat myös olleet merkittävä osa mennyttä vuotta.

2. Oletko tehnyt jotain sellaista tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? Raskauden myötä olen joutunut moniin uusiin tilanteisiin. Olen myös tehnyt kaikkea tosi aikuismaista kuten ottanut remonttilainaa!

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? En. Olen ollut koko vuoden naimisissa!

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? Raskauteen liittyvät asiat ovat varmasti ikimuistoisimpia; se kun tehtiin positiivinen testi, kun vauvan sydämen äänet kuuli ensimmäistä kertaa tai kun ensimmäiset liikkeet tuntuivat. Valmistujaiset ovat myös ihana muisto ja monet hetket ystävien kanssa.

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? En onneksi! Ainakaan pysyvästi! Avoin keskustelu yleensä on paras lääke väliaikaisiin riitaantumistilanteisiin. Suosittelen.

6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? Olen. Pakko myöntää.

7. Oletko lihonnut? Muhkeutta on tullut, joka liittyy tähän 8. raskauskuukauteen.

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? Olen antanut itselleni porttikiellon netin keskustelupalstoille. Siinäpä oiva uudenvuoden lupaus!

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? En ole tainnut keretä yksin elokuviin! Mikä on harmi, koska nautin yksin elokuvissa käymisestä tosi paljon.

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? En.

11. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Töiden kautta olen tutustunut moniin ihan huippuihin tyyppeihin.

12. Synnyttikö kukaan läheisesi? Ystäväni Ulla synnytti ihanan Aarni -pojan! Muitakin vauvauutisia on kavereilla ollut.

13. Kuoliko kukaan läheisesi? Ei onneksi.

14. Missä maissa kävit? Skotlannissa ja Lontoossa (kummatkin siis sijaitsevat Briteissä, mutta eri reissut kyseessä!), Meksikossa häämatkalla, Ruotsissa kesällä, Istanbulissa alkusyksystä. Siinäpä ne.

15. Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2012? Synnyttää terveen lapsen.

16. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2012? ööö.. mitkään päivämäärät eivät pysy muistissa.

17. Vuoden suurin saavutuksesi?Raskaaksi tuleminen ja raskaana pysyminen. Ja maisteriksi valmistuminen. Ja ikkunaremontin aloitus!
 
18. …ja suurin epäonnistuminen? En voi ottaa omaan piikkiin vuoden suurimpia pettymyksiä.

19. Kärsitkö vammoista? Endometrioosi oli varmaan jokin vamma.. En tapaturmaisista vammoista. (ihme kysymys..) Henkisiä vammoja parantelen.

20. Mikä oli paras asia, jonka ostit? Ikkunat! Vielä kun ne saadaan kiinni tähän taloon.

21. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? Mikon. Valtavaa kiitosta.

22. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? Työkentältä löytyi myös ahdistavaa käytöstä.

23. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? Elämiseen ja humputteluun terveellisessä suhteessa.

24. Mistä innostuit eniten? Vauvajutuista ja työjutuistakin.

25. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt onnellisempi vai surullisempi? Paljon onnellisempi mutta ihmisenä muuttunut.

26. Lihavampi vai laihempi? Mikä teini nämä kysymykset on laatinut?! Kaksi painokysymystä näin lyhyessä kyselyssä on kyllä jonkin sortin ennätys.. Sanotaan, että muhkeampi, mutta syy on selvillä.

27. Rikkaampi vai köyhempi? Opiskelijaelämästä palkka-ansioihin; eksponentiaalisesti rikkaampi mutta vastuullisempi rahankäyttäjä.

28. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? Tein kaikkea sopivasti. Hirveä väsymys on vaivannut suuren osan vuodesta, joten nukkuminen on vienyt voiton monesta muusta aktiviteetistä.

29. …entä vähemmän? no ehkä nukkua.. mutta sekin on ollut ihanaa!

30. Miten aiot viettää joulun? meni jo! Vietettiin perheen ja ystävien kanssa.

31. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? Kaikki mikä tapahtuu, tapahtuu syystä.
32. Rakastuitko vuonna 2012? Rakastuin enemmän mieheeni. Ja nyt jo olen aika rakastunut mahavauvaan.

33. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? no säälittävän pienestä luvusta puhutaan.

34. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? Boardwalk Empire ja Moderni perhe olivat ehkä vuoden parhaat tv-löydöt.

35. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? Pikemminkin ilmassa on enemmän rakkautta.

36. Mikä oli paras lukemasi kirja? Loppuvuodesta luin Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat, jota voin suositella lämpimästi.

37. …entä musiikillinen löytö? Heh. Toissavuonna löysin Adelen, jota fiilistelen edelleen. Ehkäpä Ullan ja Jounin DuoMio -proggis! (tästä kysymyksestä näkee, että oon tullut vanhaksi!)

38. Mitä halusit ja sait? Vauvaa ei olla vielä saatu, mutta ehkä se on se tärkein juttu, jota olen toivonut.

39. Mitä halusit, muttet saanut? Piharemontti. Onneksi voin itse toteuttaa omia unelmiani! Ei tarvitse passiivisena odottaa, että "saa" asioita.

40. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? Vaikea kymysys.. Käytiin kyllä elokuvissa aika paljon. Puhdistus teki suuren vaikutuksen, vaikka olikin ahdistava.

41. Mitä teit syntymäpäivänäsi? En muista! Ei varmaan mitään erityistä.

42. Ketä kaipasit? Siskoa, joka ei ole käynyt Suomessa ikuisuuksiin.
 
43. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Milena. Kiitos!

5 kommenttia:

NooranElämää kirjoitti...

Voihan muna. Meitsi on lukenu blogeja vissiin aika huonosti reissussa, kun tajuan vauvan vasta nyt! ONNEA HURJASTI <3

Unknown kirjoitti...

Käyn ajoittain kurkkaamassa blogiisi ja tällä kertaa halusin kommentoidakin.
Tsemppiä loppuraskauteen ja voimia synnytykseen! Kohta alkaa elämässä ihanat, aivan uudenlaiset ajat :-)
terkuin kahden lapsen mamma :-)

Hanna kirjoitti...

No on sun ikuisuus lyhyt aika! Taallakin kaipaillaan!

satumh kirjoitti...

voi sehän syntyy jo ihan justkohta! :)

-M- kirjoitti...

Heippa, minulla olisi haaste sinulle sivuillani :) www.kuinkaksimariaa.blogspot.com Mukavaa viikonloppua!