sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kohokohtia viime vuorokaudelta.

Aloitetaan tämä postaus toteamalla, että ONNEA ISÄT! Toivottavasti kaikkien päivään on kuulunut isien ja vaarien muistamista tai muistelua.

Voisin aloittaa tämän postauksen ihan vuorokauden alusta. En ole juhannuksen jälkeen valvonut varmaan kertaakaan puolenyön jälkeen, mutta viime yönä oli ihan pakottava tarve päästä näkemään Stig, joka esiintyi Kaustisen Konstassa. Tuo edellinen lause oli ehkä junteinta, mitä olen tänne tähän mennessä kirjoittanut..  Jokin tuossa Stigissä vain vetoaa! Hän on niin löysä ja lakoninen, että se on suorastaan kutkuttelevan hauskaa. Lisäksi Stigistä uskoo, että hän on tosi kova naistenmies!
Stigin säteilevää lavakarismaa viime yönä Konstassa.

Jostain syystä Stigin syyskiertue ei ulottunut Kokkolaan asti. Viime yönä täällä esiintyi Petri Nygård, jonka katsominen muistuttaa mielestäni läheisesti fyysistä väkivaltaa. Ja epäilemättä on malliesimerkki henkisestä sellaisesta. Olen joutunut erilaisissa työtehtävissä katsomaan Nygårdia kolmeen otteeseen ja henkinen pahoinvointi on jatkunut seuraavaan päivään niin vahvana, että olen joutunut lähestulkoon hakeutumaan terapiaan. Stigiä oli kuitenkin päästävä katsomaan ja onneksi tämä onnistui vain 45 kilometriä kotoa! Viime viikonloppuna harkittiin reissua joko Vaasaan tai Tampereelle, mutta oli pakko kuitata univelkoja kotioloissa.

Tämä raskautettu tila kyllä kieltämättä verottaa jaksuja aika rankasti. Unta riittäisi vaikka kuinka paljon. Perjantaiyönä nukuinkin vaatimattomat 11 tuntia ja kun lauantaina heräilin puolen päivän jälkeen, olisi pari tuntia varmaan kulunut sängyssä vielä ihan kevyesti. Työviikko vie veronsa ennennäkemättömästi! Eilinen, klo 01.10 alkanut keikka vaikuttikin ihan ylivoimaiselta. Toivoimme, että keikka alkaisi puolen yön aikaan, mutta saimme viettää selvin päin yli tunnin katsoen kaustislaisten nuorten bailaamista Dragostadindein tahtiin (for real?? milloin se diskohirvitys on tehnyt comebackin?!). Onneksi lavan viereen pääsi istumaan oikein mukaville sohville. Siinä puoliunessa istuessani limsalasi kädessä, totesin, etten ole milloinkaan tuntenut itseäni näin VANHAKSI! No, ehkä oli ihan hyvä, että baarissa oli edes yksi nainen, jota jollain kriteereillä voitaisiin kutsua puumaksi. Toivottavasti Stigi arvosti.

Tää video on vaan ihan yliveto. Nautin tuosta linedance -kohtauksesta aivan valtavan paljon.

Nukahdin paluumatkalla autoon ja muutaman yöunitunnin jälkeen sain itsestäni irti tällaisen aamuyllätyksen Mikolle, jota uskaltaa jo juhlia tulevana isänä.
 Olinpa reipas! Etukäteisesti podin hirveää kriisiä siitä, miten tulevaa isää voi muistaa isänpäivänä. Tein taas kardinaalivirheen (miksi en ikinä opi!) ja eksyin keskustelupalstalle lukemaan ajatuksia aiheesta "isänpäivälahja tulevalle isälle". Noita akkojen arvostelupalstoja pitäisi kyllä välttää kuin ruttoa. Tämä viestiketju sisälsi lähinnä mielipiteitä tyyliin "mitään lasta ei vielä ole, joten ei ole isääkään" ja tietysti "vauvahan voi hyvin vielä kuolla". Mitä??!!! Tästä lähtien suunnittelen kaikki tapahtumat se mielessä, että luultavasti joku vielä kuolee ennen kuin juhlat toteutuvat. Mitä noiden ihmisten päässä oikein liikkuu? Mahtaa olla ahdistavaa kanniskella tuollaista ajatusmaailmaa mukanaan päivät pitkät.
No, enivei, tein hienon päätöksen ennen isänpäivää, että hankin Mikolle ennakoivasti vauvauintipaketin. Vauvauinti on ollut Mikon unelmaharrastus jo useamman vuoden, joten hankin vähän tietoa asiasta ja tarkoitus oli myös hankkia muutamia vauvauinnin kannalta oleellisia tarvikkeita. Netistä tilaamani lahja ei kuitenkaan saapunut ajoissa ja vauvauintiasujen etsiminen oli täysi fiasko. Vauvojen uimapukuja ei myydä marraskuussa missään ja ne mitä löysin, olivat erittäin sukupuolispesifejä. Mitä 3kk vanha vauva tekee bikineillä? Lisäksi vauvauinnissa uikkareissa pitäisi olla lahkeet, joita missään näkemissäni uikkareissa ei ollut. No, ehtiihän ne toki hankkia, mutta olisi ollut kiva ojentaa ne jo aamulla. Sain kuitenkin uimahallista tietopaketin vauvauintiin liittyen ja lisäksi heillä on ensi viikolla vauvauinti-info, johon meidät kutsuttiin. Lahjaksi löytyi lopulta aluspaita ja vauvamanuaali miehille.

Aamupala sängyssä, katsoimme lisäksi What to expect when you're expecting -leffan loppuun. Kuulostaako jo aivan ällöttävältä? Lisäksi oli paljon halailua ja helliä sanoja! No pääsimme kuitenkin nousemaan puolen päivän tienoilla. Kiirehdin Ykspihlajaan kuoroharjoituksiin - yksi syksyn uusi harrastus on ollut Vox Pihlaja -kuoroon liittyminen. Parhaillaan olemme treenailleet Ultra Bra -projektia varten, ja konsertit ovat tulossa loppukuusta ja joulukuun alusta. FB-tapahtuma löytyy TÄÄLTÄ. Äiti oli kokkaillut isänpäiväaterian, joten söimme vanhempieni kanssa, katsoimme nenäpäivän uusintaohjelmaa ja nyt surffailen kotisohvalla. Huoh mikä päivä. Ja huomenna taas töihin!

Tulipas pitkä selitys. Tämä blogi on siinä mielessä vähän kuin päiväkirja, että kun jättää pitkäksi aikaa kirjoittelematta, kertyy asioita valtavan paljon. Nyt on kuitenkin blogin puolelle paljon ajatuksia ja paljon asioita, joista haluan kirjoittaa.

Kiitos vielä onnitteluista niin täällä blogin kuin fb:nkin puolella. Onhan tämä nyt ihan superihanaa!

2 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Siis ma oon nahny ton kans livena. Nyt vasta tajusin ku youtubetin, etta toi on stig dogg :o

Laiza kirjoitti...

Mullaki on joku salainen perverssio tuota Stigiä kohtaan. Se on vaan jotenkin ihana <3