 |
| Kotikaupungissa Kokkolassa. |
Voisin puntaroida tätä ikuisesti. Niinpä paras keino pureutua asian ytimeen on laatia lista plussista ja miinuksista.
 |
| Harjoittelupaikan ulkopuolella New York Cityssä. |
+ Mahdollisuus asua tilavasti. Tällä hetkellä meillä on paritalon puolikkaassa käytössä n. 130 neliötä ja remonttihaaveet ovat myös toteutettavissa.
+ ...jopa kesämökki voisi kuulua suhteelliseen lähitulevaisuuteen.
+ Eläminen on helppoa: välimatkat ovat lyhyitä ja perhettä asuu lähellä.
+ Työelämän kannalta minulla on jo verkostoja, tunnen ihmisiä ja projekteihin on helppo lähteä mukaan kun toimintatavat ja toimijat ovat ennaltaan tuttuja.
+ Kokkola on kaupunkina ihana: on meri ja tavallaan kaikkea. Täällä on myös hyvä ilmapiiri ja henkinen tila ammentaa ruotsinkielisen rannikon tunnelmasta. On tekemisen meininki ja avoimuuden ilmapiiri. Tämä ei tosin päde koko Keski-Pohjanmaahan...
- Välimatka maailmalle on pitkä ja kulkuyhteydet heikot ja kalliit. Siis pääseehän täältä joka paikkaan. I know, I know. Mutta ero siihen, että asuisi Helsingissä ja voisi lähteä viikonlopuksi Pariisiin tai neljäksi päiväksi New Yorkiin on silti aika valtava.
- Ei kiinnostavia työpaikkoja. Olen kranttu. Tiedän, että täältä varmasti löytyy jotain töitä, mutta ero työn ja uran välillä on aika iso. Haluan (tai oikeammin TARVITSEN) työn, jossa pääsen käyttämään osaamiseni koko kapasiteettia. Työn, jossa pääsee etenemään, joka on monipuolista, jossa on kansainvälinen ulottuvuus. Niitä tästä kaupungista ei kovin montaa löydy. Ja vielä vähemmän niitä, joihin nuori nainen pääsisi heti tai edes etenemällä. Nuoret naiset jämähtävät tässä pitäjässä - ja tällä alueella - sihteeri- ja assistenttitöihin, eivätkä nouse johtotehtäviin, koska johto yleensä rekrytoidaan aina ulkopuolelta. Huoh. Tässä oma näkemykseni. Prove me wrong.
- Ihan kaikkia tarvitsemiani tuotteita ja palveluita ei täältä saa. Näistä keskeisimmät: sokerointi, Wolfordin sukkahousut, hyvä leipä. Oikeastaan, jos Kokkolaan muuttaisi Stockmann ja yksi täyden palvelun kauneushoitola (kuten Tampereen UPEA Feel It), elämä täällä olisi lähes täydellistä.
 |
| Maalla tai kaupungissa - sisämaahan en lähde! |
+ Työpaikkatarjonta on aivan omaa luokkaansa. Mielenkiintoisia, haasteellisia työpaikkoja on. Tosin kilpailukin on kovaa.
+ Tarjonta kaikessa kulttuurista palveluihin tai ostoksiin on satakertainen. Ainakin "oikeissa" suurkaupungeissa (= New York) mitä vain saa mihin aikaan vain.
+ Omasta autosta voisi ehkä luopua. Julkinen liikenne toimii.
+ Suurkaupungeissa on vain jotain niin jännittävää. Kuhina, syke, loputtomat mahdollisuudet. Mitä tahansa voi tapahtua. Kenet tahansa voi kohdata. Tuntuu, että se pitäisi päästä vielä kokemaan.
- Eläminen on kallista.
- Asuminen on kalleinta. Kun nyt meillä on kolme makuuhuonetta (eikä yksikään ole muuten tyhjänä!), miten voitaisiin mahtua enää kaksioon? Ajatus on ahdistava.
- Liikkuminen on tavallaan vaivalloista, työmatkaan voi mennä ikuisuus.
- Kaupungin hälinä on myös uuvuttavaa. Työpäivän jälkeen ihmiset eristäytyvät pieniin asuntoihinsa, naapureita ei tunneta, yhteisöllisyyttä ei ole, kukaan ei piipahda kahville hetken mielijohteesta.
- Työelämä on hektistä ja sille on omistauduttava.
Noin. Siinä plussia ja miinuksia ja pää on aika pyörällä. Jonain päivänä tuntuu, etten haluaisi lähteä täältä minnekään. Joskus taas tuntuu todella vahvasti siltä, että ei tämä meidän loppuelämä nyt ihan vielä voi alkaa. Siinäpä mietittävää. Kuitenkin tulevaisuuden näyttää varmastikin pitkälle juuri tuo työtilanne. Suunta on sinne, missä unelmaduuni odottaa.
Mitä ajatuksia teillä, rakkaat lukijat, on tästä aiheesta. Onko samanlaisia elämäntilanteita? Millä tavoin teitte omat valintanne? Katumuksia? Suosituksia? Kaikki otetaan jälleen kerran suurella kiitollisuudella vastaan!
11 kommenttia:
Mun ei tata sinallaan tarvitse pohtia, koska jos ikina paasen tekemaan sita mita haluan tehda en voi asua muualla kuin isoissa kaupungeissa - talla alalla ei kokkolalla ole tarjottavaa. Ei vaikka kuinka aiti haluaisi, etta musta tulisi koulupsykologi (oikeasti!).
Sen sijaan halusin vaan kertoa, etta ajatus siita, etta joudun aina asumaan nain kuin nyt asun ahdistaa. Homeinen kamppa, jatkuva meteli - asutaan kiireisen kadun varrella ja rekat ja autot menee ohi jatkuvasti parin metrin paasta ikkunasta ja riippumatta siita oliko ikkuna auki vai kiinni on meteli yhta kova -, ei tilaa omille tavaroille, paperinohuet seinat naapuriin, eika varaa muuttaa kamppaan jossa ei tulisi hengitysvaikeuksia ja pysyvia kuulovaurioita tien melusta. Jos tasta johonkin Lontooseen joutuisi lahtemaan niin todellisuus olisi viela valmistumisen jalkeenkin tama sama.
Suomi ei sinallaan houkuta, etta palvelut ovat siella suurissakin kaupungeissa aika huonot - tai ei ehka palvelut, mutta niiden hinnat ja aukioloajat. Miksi kaikki on kiinni sunnuntaisin? Helsingissa toisaalta julkinen liikenne toimii hyvin, paljon paremmin kuin taalla.
Briteissa on toisaalta se hyva puoli, etta pienemmissakin kaupungeissa parjaa ilman autoa. Etaisyydet tosin ovat melkoisia. Taalla ulukomailla pitaa miettia sitakin, etta vaihtoehdot asumiselle ovat joko pienen pieni asunto keskustassa tai hienostoalueella, asuminen slummimaisella alueella, jossa puukotuksia tapahtuu paivittain tai asuminen ihan hirvean kaukana. Meilla on nyt juuri tama pohdinta meneillaan - muutetaanko jonnekin missa ei uskalla iltayhdeksan jalkeen poistua kotoa ja minne ei uskalla kavella yksin, mutta mika olisi metroreitin varrella, piteneeko mun matka yliopistolle tunnin mittaiseksi bussireissuksi vai jaadaanko tahan ja menetetaan kuulo plus terveys. Naiden vaihtoehtojen rinnalla maaseutu houkuttelee.
Hei Tiina! Ensimmäistä kertaa kommentoin, vaikka olen täällä jo jonkin aikaa lukenut. Ensimmäiseksi haluan sanoa mielipiteeni siitä aikaisemmasta ulkonäkö- ja muiden mollaamisjutusta. En ole aina samaa mieltä sinun, enkä kenenkään muunkaan asuista ja niiden sopivuudesta. Mutta johan se meidän 4-vuotiaalle lapselle on opetettu, että mölyt pidetään mahassa! Miten se ei aikuisilta onnistu?! Jatka siis samaan omaan malliisi. :)
Tämä sinun asuinpaikkapohdintasi on meilläkin ajankohtaista. Asumme ulkomailla, suurkaupungissa, mutta ärsyttävästi lähiössä. Meillä ei ole mitään realistisia mahdollisuuksia päästä sinne keskustan sykkeeseen ja onhan tämä tietysti lapsen kannalta mukavampi asuinpaikka (ja itselle tylsempi).
Mietimme kuitenkin jatkuvasti, pitäisikö palata Suomeen (jälleen kerran sen lapsen kannalta...). Minun ja mieheni alalla pääkaupunkiseutu on todennäköisesti ainoa paikka, josta töitä voi löytyä. Mutta nyt tämän oikean suurkaupungin jälkeen Helsinki tuntuu todella ahdistavalta vaihtoehdolta. Enkä voi ollenkaan kuvitella itseäni sinne asumaan. Sen sijaan, voitko kuvitella, mielikuvissani lähes epätodellisen täydelliseltä asuinpaikalta tuntuisi... Kokkola! Muistikuvani ovat todellakin liian hataria monen vuoden takaisten vierailujen jättämiä, joten voin olla erittäin väärässä. Mutta jotenkin se ruotsinkielinen rannikko houkuttelisi Suomen kolkista eniten, ainakin näin ajatuksen tasolla. ;)
Tulipas vuodatus. Huomaa, ettei ole samassa tilanteessa olevia tuttuja, jotka ymmärtäisivät tämän pohdinnan vaikeutta.
Ihanaa kevättä! -K
Moi!
Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys, johon itsekkin oli pakko miettiä ratkaisu.
Aluksi kun asui Lontoossa ajatteli etten ikinä halua muuttaa pois, täällähän on vaikka mitä näkemistä ja tekemistä, työn kannalta etenemismahdollisuuksia rajattomasti. Vuoden jälkeen alkoi kuitenkin koti-ikävä iskeä; suurkaupungissa ystävyyssuhteiden solmiminen osoittautui vaikeaksi, jokseenkin mahdottomaksi. Olihan niitä kavereita mutta ei hyviä ystäviä. Ja jos niiden kavereidenkin kanssa halusi lähteä kahville, meni jo matkoihin 30min suunta.
Ja olihan se asuminen kallista, kaksio pelkästään kahdelle ihmiselle (ei siis jaettu asunto) on normituloiselle täysin poissuljettu ellei asu Lontoon ulkopuolella ja käy junalla töissä (sitten tuleekin ne työmatkat...)
Kunnes sitten tuli tilaisuus muuttaa takaisin Suomeen, valitsin sen vaihtoehdon silmää räpäyttämättä. Sekunttiakaan en ole katunut että tällähetkellä istun sohvallani kaksiossa Country-sidella Seinäjoella enkä Camdenissa ahtaassa kerrostalossa, jossa vuokrasimme pelkästään yhtä huonetta kahdelle ihmiselle.
Olihan suurkaupunkielämä mahtava kokemus enkä kadu sitä yhtään mutta oli ihanaa tulla kotiin =)
- Santtu -
Samoja asioita on tullut pohdittua monesti ja olen oppinut ettei mikään paikka tai elämänvaihe ole ikuinen. Ei ole esim. työpaikkaa josta voit olla varma että siinä ollaan sitten eläkeikään saakka. Se on jotenkin helpottavaa, kun tekee ratkaisuja. Jos tuntuu että haluaa kokeilla toisenlaisessa ympäristössä elämistä, se kannattaa tehdä, se ei tarkoita loppuelämän sinetöimistä. On kuitenkin harhaanjohtavaa sanoa, että aina pääsee takaisin. Myös tuttuun ympäristöön joutuu sopeutumaan uudestaan. Muutoksia tapahtuu koko ajan, niin itsessä kuin ympäristössä.
Nuo Hannan mainitsemat vaihtoehdot asumiselle ulkomailla pätevät minusta melko hyvin myös Helsinkiin, ehkä hieman pienemmässä mittakaavassa. Kantakaupungissa asutaan ahtaasti, hyvien kulkuyhteyksien kantamissa on paljon alueita, joissa voisi asua väljemmin, mutta saattaa kokea turvattomuutta ja Helsingin ulkopuolella asuu edullisemmin, mutta välimatkat pitenee esim. monelle keskustassa työskentelevälle jo liian pitkiksi.
Juuri tänään mietin ollessamme sunnuntaikävelyllä Töölönrannassa miten ihanaa on asua Helsingissä. Aurinkoinen päivä oli houkutellut paljon ihmisiä vain oleilemaan ulos, puistoihin ja kahviloihin. Täällä jotenkin ymmärtää sen että kaupunki on meidän kaikkien ja ihmiset käyttävät sitä eri tavalla kuin niissä pikkukaupungeissa, joissa olen aiemmin asunut. Pieneen kämppäänkin alkaa tottua, kun suuntaa katsetta enemmän ulospäin. Mihin sitä kaikkea tilaa ja tavaraa oikeastaan tarvii? Kämppää etsiessä on loppujen lopuksi tärkeämpää sen toiminnallisuus kuin tilavuus.
Työmatkat, kaupassakäynnit yms. alkaa rullata itselle sopivaan tyyliin suht nopeasti. Eniten yllätti se ettei missään enää törmää kehenkään. Aina pitää sopia etukäteen missä nähdään ja milloin. Perhe on kaukana, mutta olen kääntänyt asian edukseni niin että esim. pienen lapsen kanssa opin tekemään kaiken itse, ei ole ketään kelle viedä siksi aikaa kun käy pankissa. Muutenkin täällä tulee ehkä saatettua itseään useammin tukaliin tilanteisiin, joista selviäminen kyllä kasvattaa... :)
Kokkolaa on ikävä ja on ihana ajatella mitä tämän lääväkaksion hinnalla saisi sieltä kodikseen. Mutta sieltä en saisi tätä ympäristöä, jossa voi tapahtua mitä tahansa milloin tahansa. Ja en tiedä olenko jotenkin kieroon kasvanut, mutta koen oloni turvallisemmaksi iltapimeällä Kallion kaduilla, kuin maaseudun pikkutiellä. Kalliossa on sentään melko todennäköisesti joku joka kuulee jos on hätä! Sitten kun olen saanut tarpeekseni, voin lähteä asuttamaan enempiä neliöitä maaseudun rauhaan.
Tsemppiä pohdiskeluun! Isoja asioita, mutta ei lopullisia.
- Supsi
Hei,
Minä olen helsinkiläistynyt maalainen. Helsingissä olen asunut nyt 8 vuotta. Samantyyppisiä pohdintoja olen käynyt kuin sinä. Vaikka Helsinki ei nyt kooltaan Lontoo olekaan, niin hinnat asumisen suhteen ovat pilvissä. Haluamme asua keskustassa, koska saamme sitten "kotona" maalla olla ihan tarpeeksi maalla. Ja tämä mieltymys ei ole edullinen. Helsingissä julkinen liikenne ei ole sillä tasolla, että pärjäisi ilman omaa autoa, jos töissä tarvitsee yhtään liikkua, edes silloin vaikka liikkuminen tapahtuisi kaupungin sisällä. Koska autoa tarvitaan päivittäin, parkkipaikanetsimisprosessi joka iltapäivä ei houkuttanut ja jouduimme ostamaan myös autohallipaikan, joka maksaa tuplasti enemmän kuin yksiö kotipaikkakunnallani.
Tärkeimmät syyt Helsigissä asumiseen ovat juuri mainitsemasi työpaikkatarjonta. Olen tuotantotalouden diplomi-insinööri ja mielestäni täällä on alalleni parhaat työpaikat tarjolla. Toki viihdyn tässä kaupungissa oikein hyvin. Allekirjoitan myös tuon matkalle lähtemisen helppouden eli Helsinki-Vantaan läheisyyden. Jos muutan tästä kaupungista jonnekin, on suunta ulkomaille.
T. Eve, se hevostalli.nettiläinen
kyllä mun mielestä kokkolan plussat olivat nyt erittäin vahvoja! ja hei, mä en halua jäädä yksin tänne!
Kiitos vastauksista! Mukava huomata, että samat asiat pohdituttavat muitakin. Työ on aika monelle kuitenkin se ratkaiseva tekijä; määrittää sen, minne voi asettua. Oma suunnitelma pitkällä tähtäimellä on tosin se, että ehkä työkokemusta pitää hakea muualta ja sitten jossain vaiheessa kun ne kiinnostavat työt aukeavat kotiseudulla, voisimme palata tänne.
Hanna: Näissä asioissa taitaa vaan olla inhottavan totta se, että kaikkea ei voi saada. Niin perseestä kuin se onkin. ..ja sitä koulupsykologi -suunnitelmaa ei kannata vielä täysin hylätä! Kuvittele, että täällä terapiatyötä tekemällä voisitte jo yhden ihmisen palkoilla ostaa oman omakotitalon kilometrin päästä keskustasta. ..something to think about :)
K: lause "En ole aina samaa mieltä sinun, enkä kenenkään muunkaan asuista ja niiden sopivuudesta" oli niin absurdi, että vei muulta kommentilta ikäänkuin pohjaa. Ihan ei niitä mölyjä kuitenkaan sitten pystynyt pitää mahassaan? (Joskaan en ole varma, oliko tuo kehu vai loukkaus) Ihanaa kevättä silti sinne ulkomaillekin. Itsekin New Yorkissa asuessani jouduin sukkuloimaan tosi pitkän työmatkan takaa. Suurkaupungissa on ihana asua, jos on paljon rahaa (kuvittelisin).
Santtu!! Olet Suomessa! Milloin treffataan :)
Supsi: erittäin hyvä pointti sekin, että näitä päätöksiä ei heti tehdä loppuelämäksi. Stressiä poistaa juuri se ajatus, että pari vuotta voidaan tehdä jotain ja sitten katsoa uudestaan ja elämää eletään silläkin aikaa. Ja Kokkolaan voi aina tulla takaisin. Se on kyllä ihana ajatus. Liian usein hehkutetaan, että täältä on helppo lähteä, kun eikö parasta ole juuri se, että tänne voi myös palata?
Eve (ei se hevostalli.nettiläinen) - vuoden paras nimimerkki! :D Ihanaa, että täällä on muitakin uratyttöjä! Työ on vain niin suuri osa elämää, että sen täytyy olla jotain, mistä nauttii!
Ulla: I KNOW! <3
Kommenttini ei ollut kehu eikä loukkaus. Tarkoitin sillä, ettei kenenkään tarvitse pitää aina toisen asuvalinnoista, mutta sen tiedonhan voi pitää aivan itsellään. Mitä iloa saa toisen loukkaamisesta, sitä en ymmärrä. Pidän kyllä pukeutumistyylistäsi. :) -K
Kiitos selvennyksestä :) Tästä voimme olla aivan sataprosenttisesti yhtä mieltä!
Ihanaa kevättä tosiaan ulkomaille. Ehkä siellä on jo vähän keväisemmän näköistäkin kuin täällä räntäsateen keskellä :)
Tinde, niin no jos rahan perassa tulevaisuuttaan rakentaa, niin mikas siina. Kuitenkin kun suuren osan elamastaan viettaa toita tehden haluaa ehka tehda jotain mista nauttii (siis ei kuunnella toisten ongelmia paivasta toiseen). Mutta joo, ehka olisin voinut tehda uravalintani paremmin ja ruveta vaikka laakariksi ja ostaa kolme omakotitaloa kokkolasta.
Hanna: Halusin vielä kommentoida tähän, että elämänlaadun parantaminen ei välttämättä tarkoita ahneutta tai rahan perässä juoksemista. Se tarkoittaa vain sitä, että elämässä on muutakin kuin työ ja jokaisen pitää itse löytää tasapaino siihen, mitkä asiat lopulta on tärkeimpiä.
Myös se, että muokkaa koko muun elämän mielenkiintoisen työn ympärille voi olla aika itsekästä.
Itsekin siis haluan totta kai mielenkiintoisen työn, mutta tässä juuri puntaroin sitä, että kelpaisiko mulle mielenkiintoinen työ, joka ei ehkä ole mun alkuperäinen unelmatyö, jos voisin viettää muuten ihanaa elämää täällä ja olisi varaa sisustaa, mökkeillä, matkustaa jne.
Lähetä kommentti