tiistai 8. marraskuuta 2011

Ripsipermanentti.

Olen syksyn vääntelehtinyt ripsenpidennystuskissa. Kaikilla tuntuu olevan ne ja kiusaus varata aika ripsenpidennyksen on todella suuri. Pari varausta minulla kuitenkin pidennyksiä kohtaan on.

a) vasta viime viikolla näin K-kaupan kassalla tytön, jonka ilmiselvät feikkiripset jättävät drag queenit ja johanna tukiaisenkin häpeään. Miksi niistä tehdään niin pitkiä???
b) ylläpito vaikuttaa vaivalloiselta. Pyrin minimoimaan elämässäni juuri tuon kaltaiset stressitekijät, vahaus ja kampaaja teettävät jo tarpeeksi työtä. Kallista ja aikaa vievää käydä huollossa muutaman viikon välein.
c) käytän silmämeikkiä päivittäin. Siis luomiväriä ja usein myös rajausta. Saako ne pestyä pois hinkkaamatta samalla ripsiä irti?

Omat ripseni ovat kohtalaisen pitkät ja olen aiemminkin ottanut niihin ripsipermanentin, johon olin hurjan tyytyväinen. Permanentin yhteydessä ripset myös värjätään. Värjäys kestää ehkä 2-3 viikkoa, permanentti yli kuukauden (samaa tahtia kun ripset uudistuvat). Löysin Cityshopparista tarjouksen Kauneus- ja kynsistudio Marieen, joten päätin vielä laittaa permiksen ja värin ripsiin ja katsoa, josko se auttaisi vielä näihin ripsenhimotuskiini.
Before
Ennen
Yläkuvissa kasvoilla siis päivävoidetta ja Guerlainin Meteorites -puuteria. Alakuvissa sama tilanne, plus vähän luomiväriä. Operaatiohan siis kesti n. tunnin kaikkineen (permanenttiaine, kiinnitysaine, väri ja kulmat). Lähdin studiolta kulmat melkoisina lakupötköinä, mutta päivän jälkeen ne näytivät jo hyvältä.
After
Jälkeen. RäpsRäps.
Tulokseen olen hurjan tyytyväinen, vaikka tottakai ripsenpidennykset ovat paljon näyttävämmät. Tätä en kiellä. Ja mikäli omat ripset ovat kovin lyhyet, ei ripsipermanentista ole paljoa hyötyä näyttävyyteen. Tumma väri tekee kuitenkin skarpimmaksi ja permis avaa katsetta.

Nyt siis kokemuksia ripsenpidennyksistä! Ovatko kaikki ennakkoluuloni vääriä? Ja lisäksi kiinnostaisi tietää onko kenelläkään kokemuksia kulmien värjäämisestä kotona? Löytyykö siihen hyviä aineita? Värjäys kestää kulmissa niin vähän aikaa, että ammattilaisella käynti turhauttaa. Onko siis kotikonsteja olemassa?

13 kommenttia:

Rouva V kirjoitti...

Mulla on ollut pian puoli vuotta ripsipidennykset. Olen ihan koukussa!!! Miten helppoa on kun ei tarvitse sotkea ripsarin ja taivuttimien kanssa! Eihän näille tarvi tehdä yhtään mitään. Ainut että aamusin harjaan nämä ripsiharjalla, johon menee muutama sekuntti. :D Ja käytän myös kajaalia, jonka sitten ihan vedellä ja topsilla pesen pois. Ja tosiaan, kannattaa ihan kokeilla aluksi minkä pituset itselle sopii, kaikille kun ne kaikkein pisimmät ei sovi.

Mukavaa viikkoa! :)

Ps. Ihana pikkujouluasu sulla ollut! <3

SaraGalaxyy kirjoitti...

Haluaisin tietää naana (ja muutkin), että miten ne pidennykset vaikuttavat omiin ripsiin? Tekisi itsekkin mieli laittaa mutten uskalla jos omat ripset hirveästi kärsii :D

Ja Tinde, tää on superihana blogi! :)

Heidi kirjoitti...

Mulla oli pidennykset reilun 6kk ajan. Olivathan ne kauniit ja varsinkin kesäaikaan ihanat, kun en muutenkaan kesällä juuri meikkaa. Mutta kolmannen viikon jälkeen ripset alkavat jo olla melko harvat, joten viikon, puolentoista ajan joutui aina olemaan harvaripsinen...Ei niin kaunista. Käytin rajausta silloin tällöin, mutta tuntui, että meikkiä poistaessa myös aina pari karvaa tippui väkisinkin. Riippuu varmasti myös siitä, miten taidokkaasti ja mistä materiaalista ripset laitetaan (itselläni oli synteettiset ripset). Kun jätin ripset kokonaan pois, omat ripset olivat aivan normaalit, ihan niin kuin ennenkin. Mitään ohenemista tai muuta ihmeellistä ei tapahtunut. Voisin vieläkin ottaa ripset hetkeksi, vaikkapa juhlia tai lomaa ajatellen, mutta siihen kierteeseen en enää aio jäädä ;)

Rouva V kirjoitti...

Mulla kestää 5 viikkoa hyvinä ja sitten huomaa että on aika mennä huoltamaan. Mutta en ole huomannut että omat ripset olisi kärsineet tästä. Mielestäni ripset kärsi enemmän siitä taivuttelusta ja ripsarista. Kiitos sille joku nämä pidennykset on keksinyt! Ei tarvi kaupan irtoripsiä alkaa liimailemaan, niinkuin joskus monia monia vuosia sitten. :D

Ps. Tuo ripsipermanentti voisi olla kiva vaihtoehto kans. Mä kun aina tosiaan taivuttelin niitä ripsiä ja ripset ei oikein tykänneet siitä hommasta. :/ Paljonko tuo permanentti maksaa?

Tinde kirjoitti...

Kiitos valtavasti kokemuksista! Ehkäpä kevään juttu olisi sitten ne pidennykset (tai pikemminkin tuuhennukset, kun pituutta en välttämättä tarvi lisää. pitää saada lasit päähän, ilman että ripset hinkkaa linssiä!). Kun lähdetään häämatkalle, olisi tosiaan mukavaa, ettei meikistä tarvitsisi murehtia ollenkaan!

Permis maksoi cityshopparin alennuksella 45 euroa ja siihen kuului siis väri myös. Aiemmilla kerroilla (eri paikoissa) on ollut aika saman hintaista, eli n. 50 euroa. Tähän on kuulunut siis ripsipermis, väri ja kulmien muotoilu ja väri. Nyt tuohon tarjoukseen eivät kulmat sisältyneet.

Hanna kirjoitti...

En tykannyt niista ripsien pidennyksista ollenkaan, en laita enaa ikina.

Ne mun oli hyvin laitettu, sehan siis kiiinnitetaan ripsi kerrallaan ripseen kiinni. Sitten kun se oma ripsi kasvaa sen pidennyksen tuntee ja se kutkutti mun silman ymparilta varsinkin tossa sisakulmassa. Niiden kanssa ripsivarin kaytto on tosi vaikeaa ja kaytan ripsaria paivittain - eli se oli lahinna sellainen hairiotekija ja hairitsi mun jokapaivaista meikkausrutiiniani. Sille on myos syy miksi ripsivari levitetaan luomivarin jalkeen ja jos noille ripsille tuli luomivaria niin se jai niille ripsille kun paalle ei viittiny laittaa ripsaria. Ripsari niiden kanssa lyhentaa niiden kayttoikaa. Sen lisaksi meikinpoisto oli ihan erioperaatio ja mun piti ostaa uusi meikinpoistoainekin niiden ripsien takia ku oljypohjaiset ei funannu.

Noi ripsien pidennykset - ihan riippumatta siita miten hyvin ne on laitettu - katkoo ripsia. Joku kosmetologi jossain blogissa vaitti ettei nain ole, mutta ma vaitan, etta on. Miettii nyt ihan arkijarjella: Se tekoripsi on liimattu kiinni sun oikeaan ripseen - ne liimataan tosi lyhyisiin ripsiin kiinni - se sun oikea ripsi kasvaa, niin eihan se mitenkaan voi kasvaa normaalin mittaiseksi, vaan katkeaa kun sille asetettu paino on sille liikaa.

Se, kun oma ripsi kasvaa ja se tekoripsi ei ole kiinni niin lahelle ihoa kuin mahdollista, tuntuu tosi tosi inhottavalta. Ma paadyin sen takia ihan oliivioljylla hinkkaamaan silmiani ja koitin saada ne ripset irti. Paadyin osan repimaan, koska ne tuntu niin kauheen inhottavalta. Se joka laittoi ne ripset varoitti, etta joillain ne tuntuu ikavalta, valtaosalla vaan erilaiselta. Mulla oli sen ripsipidennysprosessin jalkeen parisen viikkoa omat ripset ihan olemattomat.

Sen lisaksi kun nuo ripset eivat tietenkaan tipu kaikki kerrallaan pois, niin se valivaihe missa ne tippuu on tosi veemainen, kun ripsissa on sellaisia rakoja. Se ei vaan nayta hyvalta.

Synteettiset ripset on myos tulenarkoja, ne sulaa kuumissa lampotiloissa. Jollain oli sulanut ne ripset silmiin kun han oli avannut uunin ja sielta oli tullut kuuma lemahdus ja joillain on sulanut hiuksia foonatessa.

Voisin kylla ehka laittaa noi uudelleen, jos olisin menossa pidemmalle lomalle milla en haluaisi kayttaa meikkia.

Rouva V kirjoitti...

Hanna; Käytitkö ripsaria pidennyksien kanssa? Olen kuullut siitä, mutta en ymmärrä minkä takia pitää käyttää kun se ideahan just on ettei tarvi meikata. Mulla on nuo synteettiset pidennykset (ei tulis mielenkään laittaa mitään minkin karvaa) ja ei ole kuumuuden kanssa ollut kyllä mitään ongelmia.

Tinde; Mulla myös lasit ja ei onneksi jää kiinni linssiin. :D Tätä mäkin mietin kun laitoin pidennykset. Ja mulle laitettiin viimeksi kaikista pisimmät, eli 15mm. Aluksi kokeiltiin paljon lyhyimmillä, että nähtiin minkä pituiset mun silmiin sopii.

Ja vielä... Luin kokemuksia miten käy kun ottaa ripset pois. Jos on tullut rakoja tms. niin kahdessa viikossa on ollut jo ihan normi ripset. Hyvä tietää siis (ihan itsellenikin siis hyvä tieto). :)

Mutta mä voin suositella kyllä näitä! Ihana herätä aamusin kun ei tarvi välttis meikata ollenkaan.

Mukavaa viikkoa ihanalle Tindelle! Blogisi on ihana! <3

Lennu kirjoitti...

Kannanpa nyt oman korteni tähän keskusteluun. Mulla on ollut nyt elokuusta lähtien ripsipidennykset (XtremeLashes, laitettu Tampereen Prime Beautyssa). Otin alunperin häitä varten ja jäin koukkuun. :) Pyysin erikseen sellaisia luonnollisen näköisiä, joista ei näe metrien päähän, että ne on feikit. Aluksi laitettiin pelkästään 10 mm ripsiä, nyt seassa muutama 11 mm. Kovasti oon saanut kehuja luonnollisuudesta!
Ja helppouden puolesta liputan! Itse käytin aina ennen vedenkestävää ripsaria, kun vesiliukoinen suoristi ripseni. Nyt ei enää tarvitse niiden meikinpoistovesien kanssa hinkata, ja herkät silmäni kiittävät. Aluksi ripset tuntuivat hieman oudoilta, mutta tunteeseen tottui nopeasti, eikä mikään hierrä silmää ellei ripsi ole jotenkin juuri irtoamassa.

Mulle nämä on olleet ihan huippujuttu, kun omat ripset on melko vaatimattomat, ja kestovärjäys ärsyttää liikaa silmiä. Aiemman kokemuksen mukaan pidennysten jälkeen omat ripset on pari viikkoa aika tyngät, mutta n. kuukaudessa viimeistään on ihat uudet, entisenkaltaiset ripset kasvaneet tilalle.

Niin ja siitä kulmien kotivärjäyksestä: olen harrastanut jo monta vuotta, todella edullista, helppoa ja kätevää ihan marketista saatavilla ripsi- & kulmaväreillä. :)

Lennu kirjoitti...

Vastapainona edelliselle ylipositiiviselle kommentille voisin vielä lisätä, että rajausten putsaaminen on vähän hankalaa pidennysten kanssa, ainakin mulle. Mutta itse en niin kovin usein silmiä rajailekaan! Luomivärin kanssa ei ongelmia.

Hanna kirjoitti...

naana, huoh... siis en kayttanyt kun eihan niiden kanssa pysty kayttamaan. Niiden kanssa minkaan meikin kaytto on tuskaista ja koska kaytan normaalielamassani meikkia, oli noista pidennyksista lahinna vaivaa. Siis luomivaria laittaessa sita luomivaria jaa siihen ripsen paalle ja kun niiden kanssa ei voi sita ripsaria kayttaa (tai voi, mutta se on tosi vaivalloista), niin on vaikea kayttaa muutakaan silmameikkia mustaa kajaalia lukuunottamatta.

Noiden kanssahan ei saa kayttaa oljypohjaista meikinpoistoainetta, koska se voi reagoida liimaan. Meikkia poistaessa pitaa muutenkin olla tosi varovainen ja siita tuli ihan alyton prosessi.

Ja synteettisista ripsista puhun, en minkin karvasta tieda. Synteettinen ripsimateriaali sulaa kuumuudessa. Jos suomessa nakyy 4od, niin embarrassing bodies -telkkarisarjassa oli sellainen nainen, jolla oli just sulanut synteettiset ripset kun han oli uuninsa avannut ja sielta oli leimahtanut. Ihan kuten jokaisella tupakoitsijalla ei ole keuhkosyopaa niin ei varmasti kaikille, joilla on tekoripset, sula ne ripset silmille. En siis yhtaan epaile, etteiko juuri sinulla olisi ollut ongelmatonta ripsiesi kanssa.

Mullakaan ei osunut rilleihin noi ripset.

Oon muuten aidosti yllattynyt siita, miten positiivisesti muut on noi kokenut. Musta ne oli vaivalloiset ja vaati ihan liian paljon aikaa ja vaivaa ja sen lisaksi jo pelkastaan niiden laittaminen kesti yli 2h. Aivan alyton turhake.

Hanna kirjoitti...

Niin ja naana, ripsien pidennysten idea ei ole se, ettei tarvitse meikata, vaan se, etta ne pidentaa ja tuuhentaa ripsia.

Ripsivarin kaytto niiden kanssa on turhaa, mutta ei ne ripsienpidennykset muuhun meikkiin vaikuta.

Rouva V kirjoitti...

Hanna; Niin se vaan on että toiset tykkää, toiset ei. Ja juu totta, että ne pidentää ja tuuhentaa, mutta minusta ne on niin näyttävät ettei oikeastaan muuta meikkiä tarvitse. Käytin ennen aina kajaalia, mutta nykyisin vain muutaman kerran viikossa, jos sitäkään. On hyvä että varotit tuosta kuumuudesta. Itse kun en missään vaiheessa ole älynnyt varoa ja onneksi ei mitenkään ole käynnyt. *Kop kop* koputtaa puuta. ;)

Hanna kirjoitti...

Mulla on niin huono iho, etta tarvitsen kylla muutakin meikkia ja se nayttavyyshan riippuu ihan siita miten paljon on meikkia tottunut kayttamaan ja miten pitkat ne ripset on. Ma kun laitoin omani en kans tosiaan halunnut cross dresser -ripsia, vaan nimenomaan sellaiset luonnollisen nakoiset. Kylla niiden kanssa ulos mennessa meikkia tuli laitettua, mutta tosiaan oonkin tottunut meikkaamaan joka paiva.