perjantai 25. marraskuuta 2011

Twilight - Breaking Dawn

Jeeeiii!! Eilen pääsimme Essin kanssa nollaamaan aivot oikein kunnolla. Kyseessähän oli tietysti uuden Twilight -leffan näytös, joka on syytä tosiaan käydä katsomassa naisporukalla. Mikko olisi kyllä tullut ihan mielellään, hänen kanssaan kävimme jenkeissä katsomassa viime elokuvan ja vieläpä Mikon aloitteesta. Kuitenkin olen huomannut, että aika suurella osalla miehistä on melkoiset antipatiat Twilight -sarjaa kohtaan. Kutsun tätä Edward-envyksi.

Itse elokuvaa en nyt aio spoilata tai arvostella sen kummemmin. Ykkösaamun arvostelussa sanottiin ihan hyvin, että Twilightit on tehty faneilleen. Oscar -kriitikoiden ei niitä tarvitse tajutakaan. Yksi asia on leffaan mennessä kuitenkin hyvä pitää mielessä: ÄLKÄÄ LÄHTEKÖ TEATTERISTA, ennen kuin lopputekstien eka osa on nähty. Siellä piilee pieni ylläri seuraavaa eli viimeistä elokuvaa varten.

Mukana oli pelkkä iPhone, mikä nyt harmittaa, koska meidän olisi ehdottomasti pitänyt poseerata Twilight- julisteen edessä ja pussailla R-Patia. Sekä minä, että Essi ollaan siis ihan team-Edwardia.
 Mutta vaikka ei otettu kuvia itsestämme, niin iPhonella sai ihan hyvät kuvat leffa-eväistä! Isot popcornit, juomat ja vielä suklaapopcorneja! Niin parhautta! Oon muuten kehittänyt aika vakavan addiktion noihin Jimmy's suklaapopcorneihin! Mums!
Elokuvan jälkeen käytiin vielä ravintolassakin ja kehitin mielestäni aivan huippuluokan systeemin elokuvanjälkeisen ravintolan päättämiseen. Tämä toimii isohkossa kaupungissa, jossa ravintoloita on aika paljon ja arki-iltana, kun ravintoloihin pääsee ilman varausta. Elokuvan aikana kuitenkin elokuvassa syödään jotain, joten antakaa leffan päättää! Mitä elokuvassa syödään, sitä syödään myös leffan jälkeen! Nerokasta ja hauskaa, I know! Twilightissa pieni set-back suunnitelmaan oli se, että elokuvassa ruokailtiin lähinnä verellä ja sitten ra'alla kanalla. Käytiin siis nauttimassa parit hot wingsit American Dinerissa.

Jos teillä jäi myös valokuva leffajulisteen vieressä ottamatta, hätä ei ole tämän näköinen. Löysin suorastaan nerokkaat nettisivut nimeltään Face in Hole, jossa asian voi käydä korjaamassa...


 Joo, täällä on kaikki hyvin. En tarvi ees kypärää!
Voi ei. Tunnen jo kuumottavan myötähäpeän ruudun siltä puolen! Ei haittaa, oikeesti!

Ei kommentteja: