perjantai 4. marraskuuta 2011

Statement piece.

Viikonloppuna minulla on tiedossa supermukavaa tekemistä. Olemme tapaamassa ystäväporukan kanssa Helsingissä illallisen, bailaamisen ja lörpöttelyn merkeisä. Tulossa siis tyttöporukan pikkujoulut! Olemme ystäväni Essin kanssa suuntaamassa Tampereelta Helsinkiin huomenna ja tällä viikolla olemme valmistautuneet rientoihin a) hankkimalla pikkujoululahjat ja b) hankkimalla Essille pikkujouluasun.

Avainhankinta tuli meitä vastaan Vilan liikkeessä, kun Essi ihastui tähän supersöpöön hameeseen. Vilan Fresh Skirt onkin mielestäni aivan täydellinen statement piece, joka piristää sellaistakin asua, joka koostuu muuten perusvaatteista. Rakensimme ihanan asukokonaisuuden pikkujouluja varten, mutta hameesta on moneksi. Siksi inspiroiduinkin nyt vähän haaveilemana, mitä kaikkea näin herkullisesta statement -hameesta saakaan irti!
Vila fresh skirt, evergreen.
Hameen materiaalihan on aavistuksen kiiltävä ja liukas kangas ja väri ikäänkuin smaragdinvihreä (rakastan, RAKASTAN jalokivivärejä!). Harmitettavasti en löytänyt cropattua kuvankaappausta, joten alapuolella hieman samanhenkinen hame, jonka leikkaus ei kuitenkaan ole yhtä ihana. Yrittäkää käyttää mielikuvitustanne!

emerald skirt 1

Tässä siis esimakua pikkujouluasusta. Lupaan laittaa kuvan pian! Nam näitä värejä!
skirt 2

Eikö kevään tullen voisikin hametta käyttää vaikka näin? Pariisilaishengessä?
essi 3

Kesätorille ja -terassille?
essi4


Jalokivivärin vastapainoksi jotain orgaanista, luonnoläheistä ja neutraalia?

Innostun tästä hameesta nyt tosi paljon! Omat kurvini eivät Vilan pikkuhameeseen mutkitta mahdu, mutta kohta täytyy varmaan itse ommella smaragdinvihreä hamonen.

Pusss,
Tinde

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania ensebleja! Oman iltalookin lisäksi tuo viimeinen on mun suosikki! Tänään nähdään hamonen sit livenä in action :)
-E