Olen joskus nähnyt sellaisen stressitekijä -listan, jossa oli eritelty asioita, jotka aiheuttavat elämässä stressiä. Stressin kannalta ei ole olennaista ovatko asiat "hyviä" vai "pahoja", eniten stressiä aiheuttavat elämänmuutokset, olivat ne sitten iloisia tai vähemmän iloisia. Luulen, että jos nyt pääsisin pisteyttämään noita menneen vuoden tapahtumia, pisteet nousisivat aika korkeiksi. Työpaikkoja on ollut neljä, eikä mikään niistä ollut helppo tai hidastempoinen työ. Ja osasta niistä jäi käteen... no, ei ihan paras mahdollinen fiilis. Tähän päälle vielä opinnot, joita kuitenkin tein päätoimisesti. Etenkin kevät ja kesä menivät yhdessä sekopäisessä hujauksessa, eikä edellistä projektia tai tapahtumaa ehtinyt missään vaiheessa purkaa kun seuraava koitos puski jo päälle. Omat häät olivat maailman ihanimmat, mutta eivät varmaan kaikkein stressittömimmät. Häät tulivat kaiken muun hässäkän ohella melkein sivutuotteena ja kun tekeminen loppui kuin seinään, olivat hääasiat pitkään mielessä. Työasioita olen jotenkin päässyt miettimään vasta nyt. Tähän päälle vielä henkilökohtaisia asioita liittyen ystäviin ja terveyteen. Noh.. Ehkä tämä n. viikon blues on tosiaan ihan oikeutettua. Ja odotettavissa.
Äiti sanoi minulle eilen, että kyllä yhden päivän voi olla masentuntut. Ja piti sitten pitkän monologin erään minulle tuntemattoman ihmisen vaikeasta tilanteesta. (empatiaa, anyone?) Joka saikin minut tuntemaan häpeää omasta jumituksestani. Mutta vaikka kuinka yritän nyt rationalisoida oloani ja kiskoa itseäni sohvan pohjalta ulkoilemaan, urheilemaan, kirjoittamaan gradua, tapaamaan ystäviä ja syömään terveellisesti (eivätkö nämä ole juuri niitä asioita, joita tulisi tehdä?), se ei taida tapahtua ihan käden käänteessä. Ja hyväksyn sen nyt tässä virallisesti ja lupaan tehdä parhaani, jotta en ainakaan omilla valinnoillani pitkittäisi pahaa oloani.
Mutta silti, blääh.
6 kommenttia:
Muru,
olonsa saa tuntea voipuneeksi koska vaan ja niin kauan kuin siltä tuntuu (!). On itse asiassa elintärkeää antaa itselleen lupa tuntea myös vähemmän hauskoja juttuja. "Blues" on todellakin odotettavissa ja oikeutettua moisen ruljanssin jälkeen! En halua missään nimessä väittää kenenkään äitiä vastaan, mutta päivässä toipuminen sujuu varmaan lähinnä yli-ihmisiltä (ja kuka niitä tarvii mihinkään). Tyhjillä akuilla on paha luoda priimaa mistään, joten otapa nyt ihan rauhassa kaikki se aika, jonka tarvitset ja hiljennä kaikki syyllistävät äänet.
Tässä vielä tosi populistinen ja pseudotieteellinen, mutta terveellinen muistutus siitä, mikä elämässä onkaan tärkeintä: http://www.iltalehti.fi/terveys/2011101714584465_tr.shtml.
Täältä tulee kasoittain empatiaa, tarvittaessa myös livenä.
/Maria + Jansku hengessä mukana
Ilmota kun haluat kaivautua soffan pohjalle suklaalevyn kera. Mä tuun pitään seuraa ja tuon molemmille _omat_ levyt!
Katja
Voimahalit sinne! <3
Tsemppia, taalla on ihan samanlainen olo. Ei oo ruusuilla tanssia, mutta kait taa tasta. Meilla on ehka hieman taipumusta tuohon masentumiseen.. Ja aiti ei oo todellakaan hyva tukemaan kun on vaikeaa.
Taa kuullostaa tosi pilipalilta, mutta oikeasti toimii hyvin: syo vaan hyvin ja kylla se siita (hehheh). Ei vaan siis ihan oikeasti, mita enemman masentaa sita enemman tekisi mieli vajota sohvalle ja syoda nopeita ja helppoja tai ainakin muuten jotenkin lohduttavia ruokia ja tehda ei-yhtaan-mitaan. Ei se haittaa, vaikka syokin epaterveellisia ruokia kun tuntuu pahalta, mutta tahtaa siihen, etta syot kolme ateriaa paivassa ja etta ne kolme ateriaa on terveellisia. Sitten jaateloa telkkarin aarella. Ja poistu joka paiva kotoa ainakin kerran. Jos se vaikka olisikin kavelylenkki korttelin ympari tai kauppareissu, niin poistu kotoa.
Ja muista, etta valilla saa olla ja levahtaa. Mieti, kun joku stressaa ja tuntuu kuin jaisi tyomaaran alle, etta mika on pahinta mita voi tapahtua, jos hommat ei mene niin kuin pitaisi ja jatkokysymyksena, miten se pahin mahdollinen tilanne olisi korjattavissa ja onko se pahin mahdollinen tilanne oikeasti kauhean paha, onko silla valia.
Mulla itsellani on ollut kauheasti vaikeuksia mun tilastotieteen kanssa nyt tana vuonna, taa kasin laskeminen on kauhean aikaa vievaa ja yllattavan vaikeaa. Nyt sitten sen sijaan, etta karsisin tilastotieteen kanssa kaksi kokonaista tyopaivaa olen siirtynyt tekemaan sita joka aamu tunnin ja jos se ei riita, enka saa viikossa tehtavia tehtavia tehdyksi, niin sitten en saa. Sitten se aihe on mulle liian haastava ja siirryn eteen pain - ja jos en pysty siirtymaan eteen pain niin menen juttelemaan jollekin. Pitaisi oppia, ettei saa kuormittaa itseaan stressilla liikaa. Enempaa ei voi tehda kuin kaikkensa ja sita ei kannata tehda, ellei ihan oikeasti tarvitse. Voisinkin kirjoittaa tasta blogipostauksen.
oot rakas paiskinut niin paljon hommia! nyt on aika hengähtää. älä masennu, vaan anna itsellesi hetki aikaa. rakkautta sinne!
Kiitos ihanat ihmiset kommenteista ja voima-ajatuksista!
Hyvät neuvot on otettu käyttöön ja tuntuu, että rivakan vesijuoksun ja kävelyretken jälkeen ajatukset vähän selkiytyivätkin. Onneksi on ystäviä <3
Ja kirjoita Hansi ihmeessä blogiin juttua syysmasennuslääkkeistä!!
Lähetä kommentti