keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Kosmetiikkaostoksia.

 Vaalihuuman keskellä pieni katsastus talvilomatuliaisiin, jotka on hankittu Briteistä. Jo aiemminkin olen hehkutellut, että The Body Shopin tuotteita kannattaa ostaa varastoonkin, koska ovat sen verran edukkaampia siellä. Nyt brittiläisissä body shopeissa oli tarjous osta yksi, toinen tuote -50%. Mukaan tarttui pari kosteusvoidetta, kasvojen kuorinta, meikinpoisto sekä sivellin.

Vakiosatsauksiin kuuluvat myös Bare Mineralsin mineraalipuuterit, jotka ovat käytännössä puoleen hintaan verrattuna esim. Kicksin hintoihin (Kicks siksi, etteivät muut kempparit ole ainakaan ennen ks. tuotteita myyneet). Myös Elizabeth Ardenin 8 hour creamin huulirasva lähti tax freestä mukaan. Sitähän ei Suomeen enää maahantuoda. Lisäksi kuvassa MAC:n huulikiille, joka on kiva ja hyvän värinen tuote. Ei kuitenkaan maailmoja mullistava, liekö noissa huulikiilteissä edes suuria eroja olevan?

Hehkutuksen hehkutusta saa osakseen jenkkimerkki Benefit. Smoking Eyes Kit (alempi, harmaa setti) on ollut minulla käytössä jo pari vuotta ja sillä loihtii mitä upeimman smoky eye-meikin. Niinikään Benefitin Big Beautiful Eyes -setti on uusi suosikkini. Kummassakin silmämeikkipaletissa tulee mukana askel-askeleelta -ohjeet ja lopputulos on oikeasti ihan taattu! Täytyy vielä esitellä näitä ehkä yksityiskohtaisemmin jossain vaiheessa. Benefitiltä mukaan tarttui myös They're Real! -maskara, jota myyjä hehkutti aivan estottomasti. (More to Loven Mimmi oli tehnyt nykistä samaisen hankinnan, ja sielläkin se oli myyjän suosikki!) Ripsari kesti jopa Haavisto-konsertin vesiputoukset, joten kauniin lopputuloksen lisäksi tuote on kyyneleenkestävää. Ihan a-luokan diili siis! Suosittelen Benefittiä erittäin lämpimästi.

Ensimmäinen kerta kun käytin Benefitin Smoking Eyes Kittiä oli muuten omissa kihlajaisissa talvella 2009. Siitä lähtien on kuulunut suosikkeihin. En tiedä kuinka hyvin tuossa kihlakuvassa meikit näkyvät, mutta vaikka itse sanonkin, niin jälki oli ihan pro.

Noin, siinä päivän hehkutus.
Pusss,

Tinde.

3 kommenttia:

janika kirjoitti...

hei, saako noita benefitin meikkejä suomesta?? ihan mahtavaa, että siinä on ohjeet! (oon välillä niin tampio, että todellakin tulee tarpeeseen) ja lisäksi tosi kivat purkit!

Hanna kirjoitti...

Vastaan Janika Tiinan puolesta, että ei kannata ostaa meikkejä suomesta jos tietää mitä haluaa, vaan kannattaa tilata ulkomailta. Ebayn kautta voi tilata suomeenkin ja monet muut verkkokaupat jotka myy tota benefitiä UK:ssa lähettää suomeen. En tiedä benefitin kohdalla, mutta ainakin bare mineralsin ja cliniquen meikit ovat UK:ssa puoleen hintaan verrattuna suomen hintoihin, joten postikulujenkin kanssa säästää pitkän pennin.

Sitten taas jos ei tiedä mitä haluaa ja kaipaa myyjän apua jatai testereitä niin on tietty eri juttu

Tinde kirjoitti...

Ja itse löysin muuten tosi hyvän nettikaupan, joka löytyy täältä:

http://www.lookfantastic.com/brands/benefit/benefit-gifts-packs.list

ilmainen wordlwide shipping ja benefitin tuotteita on paljon. Teen tästä vielä lisäpostauksen, i promise :)