maanantai 4. huhtikuuta 2011

Kuinka valmistautua Hulluille Päiville?

hullut päivät 

Kerran joka syksy ja kevät kaupungin kadut täyttyvät räikeän keltaisista muovipusseista ja Tampereen keskusta tuoksuu rasvakeittimiltä ja tomusokerilta. Puhun tietysti Stockmannin legendaarisista Hulluista Päivistä. 

Vain ... no, hullu, menee Hulluille Päiville "katselemaan" ja kiertelemään. Koko tavaratalo kuhisee ja on täynnä hikoilevia, liian paksuissa takeissa ostoksille lähteneitä ihmisiä, parhaimmillaan lastenrattaiden (!) kanssa. Mielestäni ainoa oikea tapa käydä Hulluilla Päivillä on täsmäiskutaktiikka. Hullujen Päivien katalogi on tullut postissa perjantaina ja alkuviikosta sen voi tavaratalostakin mukaansa hakea. 

Hullut Päivät eivät ole mielestäni hyvä paikka ostaa muotia. Siellä myytävät vaatteet ovat usein edellisen sesongin suuria jämäeriä tai isoissa tukuissa ostettuja perusvaatteita. Perusvaatteita toki aina tarvitsee, joten laadukkaat t-paidat tai miesten bokserit ovat hyviä ostoksia. Itse olen poiminut muutamia suosikkiostoksia ylle. Wolfordin sukkiksia hankin yleensä aina kun ne ovat alessa. Kosmetiikkaa saa Hulluilta päiviltä hyvin alennuksin. Viime syksynä hankin Björn Borgin nahkahanskat, jotka ovat palvelleet hyvin. Tänä keväänä tarjolla olisi näköjään Sauson lampaannahkahansikkaita. Hyvä perussääntö on: älä osta alesta mitään, mitä et hankkisi muutoin. 
Ja niiden munkkien lisäksi suosikkini on tietysti se iso loota mansikan makuisia Brunbergin suukkoja.. mmmm....
suukko

Ei kommentteja: