torstai 27. syyskuuta 2012

Arjen pelastajat.

Aina joskus törmää tuotteeseen, josta tulee hyvin pian olennainen osa jokaista päivää.

Kempparivinkkien antaminen ylipäätään on aika haastavaa, koska jokaisen kosmetiikkatarpeet ovat niin yksilölliset. Kuitenkin viimeisin kosmetiikkahurahdus omalla kohdallani oli kesällä löytämäni BB-voide. En tosiaankaan ollut missään BB-voiteiden aallonharjassa mukana (en itse asiassa vieläkään oikein tiedä, mitä koko termi tarkoittaa..). Aiemmin uskollisesti käyttämäni Clarinsin sävyttävä kosteusvoide kuitenkin loppui ja kempparista tarttui mukaan tuo alla näkyvä Cliniquen BB-voide. Jäin koukkuun välittömästi.Voide on kevyt, miellyttävän tuntuinen ja peittää todella hyvin. En ole nyt syksyllä ollut muutoinkaan erityisen näppyinen, mutta yleensä sentään joudun vähän peiteväriä käyttelemään; BB-voide on kuitenkin riittänyt aivan mainiosti.
daily necessities 2



Yllä olevassa setissä on ihan riittävä peruskattaus (joskin työpäivänä laitan lisäksi myös luomiväriä). BB-voiteen kiinnitän ihan hipauksella Lumenen mineraalipuuteria. Kulmat, ripset ja huulet tulevat kondikseen pienellä sipaisulla yllä olevia suosikkituotteita. BB I love you. Ihanaa, että löysimme toisemme!

Hiusasiat ovat varmasti toinen aina askarruttava seikka. Arjen ehdoton pelastaja on noin puolitoista vuotta kovassa käytössä ollut kuivashampoo. En enää muista, miten tulinkaan toimeen ennen kuivashampooaikaa! Minulla on aika perustukka, hieman sitä normaalia suomalaista piiskatukkaa paksumpi kuontalo, mutta luonnostaan hiiren värinen ja rasvoittuva. Kuitenkin talvella päänahka kuivuu ja hilseilee. Pahimmillaan hiukset on pitänyt pestä päivittäin, jotta ne näyttäisivät freeseiltä (vaihtoehtona tietysti se kuuluisa "hätäponnari"). Tämä tietysti kuluttaa niin hiuksia kuin päänahkaakin.


daily necessities

Nyt kuivashampoon aikakaudella pärjään kahdella hiustenpesulla viikossa. Olen käyttänyt monia kuivashampoita ja suurin osa on itse asiassa aivan OK. Klippotekin halpisshampoota en pystynyt käyttämään loppuun ällöttävän hajun takia. Edelleen jos haistan Klippotek-löyhkän jonkun muun päästä, rupeää etomaan. Muuten käytössä on ollut varmaan lähemmäs kymmenkunta merkkiä, joista olen ollut suhteellisen tyytyväinen kaikkiin. Suosikkejani kuitenkin ehkä ovat Fudgen ihanan kookoksinen kuivashampoo sekä halpistuote Batiste, jota Suomessa myy Kicks. Tämän kahden pesun viikkotahdin mahdollistaa kuishampoon lisäksi hiusöljy, jota levitän latvoihin. Kriisitapauksessa kaivan esiin suoristusraudan, mutta kaiken kaikkiaan bad hair dayt ovat jääneet historiaan.

Tässä siis oman arkeni helpottajat. Kuulen mielelläni taas teidänkin vinkkejänne arkipäivien pelastukseksi; myös niitä ei-kaupallisia otetaan vastaan ilolla!

3 kommenttia:

Piparminttu-Pipsa kirjoitti...

Ripsienpidennykset!! Kuivashampoon allekirjoitan myös! Oma suosikkini on Cutrinin.

Tuuli kirjoitti...

Mun arjen pelastaja on Urban Decayn primer. Aiemmin kajalit ja luomiväri oli yhtenä viivana luomivaossa usein jo parin tunnin jälkeen. Tuon primerin hankkimisen jälkeen en ole kertaakaan kärsinyt vastaavasta ongelmasta. Liputan siis sen puolesta täysillä!

satumh kirjoitti...

kuivashampoot <3