tiistai 22. marraskuuta 2011

Tyylitaviksena.

Viime viikon lopulla postilaatikkoon humahti jännittävä lähetys. Nimittäin joulukuun trendi, jossa paistattelen itse tyylitaviksena! Syyskuun lopussa jo kerroinkin vähän tulevasta jutusta, sen voi lukea täältä.

 Joulukuun trendi löytyy lähikaupastasi.

Kyseessähän oli siis alusvaatenumero, ja jo kannessakin sitä hehkutetaan "oikeat liivit joka koolle". Tyylitaviksena oli lisäkseni kaksi muutakin rohkeaa tavista. Meidät oli otsikoitu mairittelevasti "pienet rinnat", "keskikokoiset rinnat" ja "isot rinnat". Suurethan on tietysti parhaat, joten päätin sit olla se.



Jutussa siis loistavia alusvaatevinkkejäni, joita löytyy toki myös täältä ja täältä. Ja vähän ostosvinkkejä, niin ja vinkkejä myös muilta taviksilta ja asiantuntijoiltakin (jotka eivät tietenkään ole huipputavisten vertaisia!).


P.S. Vielä näin jälkiajatuksena sanottava, että vaikka ilman mitään epäilyjä juttuun suostuinkin, niin kieltämättä vähän myös hirvitti tuo alusasuilla keikkuminen. Siispä valtavasti kiitoksia ihanista kannustuksista! Pusss!!

7 kommenttia:

  1. et ole mikään tavis, hani. sähän olet itse tyyli! ja alusvaatteista lähtien! :)
    t. urheilurintsikat tänäänkin päällä

    VastaaPoista
  2. Urheilurintsikathan on just parhaat!

    VastaaPoista
  3. Haluatko lähettää mulle tästä kopion? Ois superjees.

    VastaaPoista
  4. Tiina, oot vain niiiiiiin uskomattoman kaunis ja ihana ja sexy! <3

    VastaaPoista
  5. Kiitos, kiitos! Hui kuinka ihanaa palautetta sekä täällä, että facebookissa!

    Hanna, laitetaan tulemaan :)

    VastaaPoista
  6. kävin jo hakemassa rautsikan r-kiskalta oman kopion! mikko sano et voidaan sit illalla yhdessä tutkia sitä (mitä se sitten tarkottaakin..), mut jos saan mikon ostamaan mulle alusvaatteita, hukutan sut sushiin!!

    VastaaPoista
  7. Blogisi on kyllä aivan loistava! Olet rohkea ja kaunis nainen, ihailen kaltaisiasi tyyppejä!

    VastaaPoista

Kysy, ehdota, avaudu, hehkuta tai neuvo itse!

Kommentit ja mielipiteet ovat tervetulleita, negatiivisuus, ilkeys ja pahantahtoisuus eivät.

Kaikki kommentit moderoidaan, joten älkää hätääntykö. Kommentti näkyy vasta kun Tinde on sen hyväksynyt.