tiistai 9. lokakuuta 2012

Mosaiikkifantasia.

Vielä hieman Istanbulin muistoja. Saijan kanssa kävimme upeassa Topkapin palatsissa perehtymässä alueen historiaan (eli, ei tiedetty mitään siitä, mikä tilus on kyseessä, mutta pällisteltiin turistimaisesti ympäriinsä ja ihasteltiin estetiikkaa).
Jos Topkapin historiaan haluaa tutustua tarkemmin, se onnistuu täällä. Me vain näpsimme kuvia noista upeista laattamosaiikeista. Nyt poden kriisiä, sillä en oikein tiedä, että mihin tätä mosaiikkia voisin omassa suomalaiskodissani integroida. Vessaan? Keittiön välitilaan? Ideat otetaan taas vastaan!
Kirjastossa ei ollut kirjoja, mutta lasimaalaukset ja laatat tekivät vaikutuksen.
Kuka sanoo että pitäisi pitäytyä yhdessä kuviossa kerrallaan?
Tai jos oman kodin laatoittaisi ulkopuolelta? Kuinka hyvin nämä kestäisivät Suomen talvea?

Ja kattomosaiikki! Mikä mainio ja käyttökelpoinen idea! Ah! ..karkaakohan mopo nyt käsistä?
Tätä mosaiikkilaattaa voisi tietysti käyttää omassakin kodissa nimenomaan siellä ympärileikkaushuoneessa. Niitä onkin niin vaikea sisustaa millään järkevällä tavalla!
Eikä tuolta Topkapista mitkään aivan huonot maisematkaan ole.
Päivän blondihetki oli onneksi Saijalla (tai ainakin yksi niistä, omia en laske). Olimme aiemmin puhuneet siitä, että jonkun tulkinnan mukaan turkki ja suomi olisivat kaukaisia sukulaiskieliä. Bussissa eräs herra kertoi, että samoja sanojakin olisi ihan satamäärin. Luimme pitkin matkaa kylttejä ja päättelimme, että ei niitä samoja sanoja nyt kovin paljoa ole, koska emme törmänneet yhteenkään. Ennen tätä. Saija havaitsi, että hei, tuo rampahan on sama suomeksi ja turkiksi. ...öööö... Olisikohan tuo kyltti kuitenkin invaRAMPPIIN?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jos kiinnostaa laadukkaat hiutenpidennykset niin kannattaa kattoo tuolta ! Ei voi kyllä kuin kehua ! Ite oon tilannu monta kertaa ja aina ne yhtä ihanat ollu ! :) http://salattu.huuto.net/fi/showfeedback.php3?fbuser=1767445

Alli kirjoitti...

Hahahhahahhah! Mullakin tässä mun kahdeksantoista neliön kodissa on ollu toi sama ongelma, miten sisustaisin ympärileikkaushuoneen. Mutta oikeasti, makeita nuo mosaiikit, näyttäisivät hyvälle keittiön välitilassa, jos muuten yleisilme ois melko kliininen.

Tinde kirjoitti...

Joo, oon aivan samaa mieltä. Välitilaan oikein syyhyttää lähteä mosaiikkilinjalle jos se keittiöremontti joskus koittaa. Toinen paikka olisi portaiden välit.

..ja ympärileikkaushuoneessa tietysti todella hygieninen vaihtoehto :D