tiistai 18. joulukuuta 2012

Tiina's Annual Thanksgiving 2012.

Taas ne tulivat. Loppuvuoteni kohokohta. Nyt jo kolmatta kertaa järjestetty Tiina's Annual Thanksgiving -pippalot ovat muodostuneet loppuvuoden perinteeksi, josta en enää hevillä luovu. (Viime vuoden tunnelmia TÄÄLLÄ.) Juhlia varten vietän kaksi päivää keittiössä kokaten jenkkityylisen kiitospäiväaterian. Pöydän ääreen kutsun ihmisiä, joiden läsnäolo elämässäni saa aikaan erityisiä kiitokset väristyksiä.

Joulu on perheen yhteistä juhlaa, joten minulle on tärkeää muistaa ystäviä erillisenä päivänä. Kiitospäivän viesti on kaunis; keräännytään porukalla pöydän ääreen ja muistetaan ne asiat, joista olemme menneen vuoden aikana olleet kiitollisia.

Hyvä idea on kuitenkin aloittaa alkudrinkillä! (omani oli Schweppesin Ruschiania, mutta kiitospäivän booli on mukaelma eräästä Nigellan drinksureseptistä).

- 1 litra Ginger Alea
- 1 litra karpalomehua
- 4 dl vodkaa
- jäisiä karpaloita ja limenpaloja
 Tämän vuoden kiitospäivän juhlallisuudet laajentuivat edellisestä. Ennen olen antanut pöydän 8 -paikkaisuuden rajoittaa kutsuttavien määrää! Tänä vuonna pöytä laajeni ja sen ympärille saatiin 13 loistoyksilöä!

Juhlakalu.
Tunnelma oli tiivis, mutta sitäkin ihanampi. Kiitos vieraat! Ensi vuonna uudestaan. Ja puutuville aveceille ehditään suunnittelemaan vaikka oma pöytä (koska keittiön kapasiteetti loppui vuonna 2012!.. onneksi meillä on muitakin huoneita!).
Perinteinen kiitospäivän ateria koostuu seuraavista ainesosista (ohjeet linkkeinä):
- Kalkkuna
- mac'n'cheese (Nigellan resepti)
- bread stuffing
- bataattivuoka vaahtokarkeilla
- perunamuusi
- gravy -kastike (resepti löytyy kalkkunpostauksen alta)
- maissia (höyrytettynä ja voilla)
- karpalohillo

Jälkiruoaksi:
- Banoffee pie
- Apple pie (tämä Martha Stewartin resepti on huippuhyvä! itse oikaisen vähän ja laitan omenoille mausteeksi luumuhillon vieressä myytävän valmiin omenahillon)
- New York cheesecake ja mansikkakastike (lupaan laittaa reseptin piakkoin blogiin!)

Juomapuolen olen antanut ystävien haltuun. Teemme alkumaljaboolin ja nytkin hankin pari kalifornialaista viinipulloa, mutta ystävät tuovat mukanaan jenkkiolutta sekä jenkkityylisiä virvokkeita (dr.pepperiä, mountain dew'tä jne.). Yleensä vieraat haluavat tuoda isännille jotain, joten tämä on ollut kiva tapa lyhentää omaa ostoslistaa. (huomaa myös herkullinen korvikemaito! Kiitos Jouni ja Ulla)
Kaikki yhes' koos! Tai tässä vaiheessa kolme vierasta oli jo ehtinyt karkaamaan. Ilta jatkui kuin varkain kello kolmeen asti!

"Boheemista" kattauksesta otti vastuun maailman ihanin Saija, jota ilman emme varmaan olisi ehtineet askartelemaan kaikkea valmiiksi vieraiden tuloon. Näytti ihan hyvältä vielä seuraavana aamunakin! Ja huomionarvoista on, että pöytäliinoilta ei löytynyt yhtään punaviinitahraa! Onko tämä aikuisuuden merkki?

Hyvät juhlat tunnistaa mm. siitä, että kaikki talouden lasit ovat olleet käytössä.

Ensi vuonna uudestaan. Kiitos rakkaat!

1 kommentti:

Ulla Nikula kirjoitti...

Korvikkeet taisivat lähteä meidän mukaan, kukaan ei ollut tarpeeksi kokeilunhaluinen.
Kiitos vielä upealle emännälle upeasta illasta!