tiistai 13. marraskuuta 2012

Päivän viisaus.


Olen näköjään nyt ulkoistanut tämän blogin sisällöntuotannon täysin lahjakkaille ystävilleni. Eilisen musiikki-ihanuuden jälkeen sopii jakaa kanssanne viisaita ajatuksia. Upea, rohkea ja älykäs ystäväni Marjo Sandvik on Kokkolassa toimivan Syömishäiriöklinikan perustaja ja toiminnanjohtaja ja hän kirjoitti facebookkiinsa niin hienoja ajatuksia, että haluan jakaa ne teidänkin kanssanne. 

 
"Saturday's statement: Minulta kysytään usein, kuinka syömishäiriöitä voi ehkäistä (vai voiko) ja mikä vaikutus kodilla ja perhekulttuurilla on. Jaan nyt myös teille fb-kavereilleni muutaman hyvän ja helpon käytännön vinkin aiheeseen liittyen:

1. Tykkää itsestäsi ja anna sen näkyä. Jos lapsen elämän tärkein esikuva kierii jatkuvassa itsetyytymättömyydessä (-itseinhossa) ja muutospaineessa, on lapsen vaikea siinä valossa rakentaa rakastavaa ja hyväksyvää suhdetta itseensä. Eli jos vanhempi a.k.a arjen sankari kokee kaikkivoipaisuudestaan huolimatta näkyvää tarvetta muuttaa itseään, kuinka lapsi omassa vajavaisuudessaan voisi ajatella voivansa olla tyytyväinen siihen mitä on.

2. Anna ruoan olla luonnollinen ja itsestään selvä osa elämää. Jos perusasiat on kunnossa (ruokarytmi, monipuolisuus), on myös puitteet hyvälle, rennolle syömiskäyttäytymiselle olemassa. Nipotus, vahtiminen, mittaaminen, mustavalkoisuus, kielletyt ja sallitut ruoat, kiristäminen, uhkailu ja lahjonta vievät jokainen osaltaan pois ruokailun rentoutta ja luonnollisuutta. Ole armollinen sekä lapsellesi että itsellesi, ja luota luonnolliseen nälän ja kylläisyyden säätelyyn. Perusterve lapsi osaa luonnostaan tyydyttää nälkänsä ja lopettaa siihen. Jos siis päätämme jo etukäteen ravintosisällöt ja -määrät, sodimme luonnollisia säätelymekanismeja vastaan. Kyllä kroppa osaa, kun sille annetaan mahdollisuus. Joskus on enemmän nälkä, joskus vähemmän ja se kuuluu asiaan. (Nyt korostan, että viittaan terveeseen ihmiseen, jonka suhde syömiseen ei ole häiriintynyt ja sen myötä säätelymekanismit vaurioituneet.)

3. Ulkonäkö/koko ei määritä ihmisarvoa. Tuo tätä lapselle esille eri keinoin. Varo antamasta kuvaa, että hoikkana ihminen on arvostetumpi /fiksumpi /kauniimpi /ylipäätään jollain tavalla parempi. Ja sivuhuomautuksena, että allekirjoitan henkilökohtaisestikin painon säätelyn (laskun) tarpeen silloin, kun kyseessä on terveydelliset syyt. Jos vanhempi joutuu kiinnittämään erityistä huomiota ruokavalioonsa, tulisi ensisijaisena perusteena olla terveys ja hyvinvointi.

Tiedän, että elämme laihuutta ihannoivassa kulttuurissa, ja että joka tuutista pursuaa syitä muokata omaa kroppaansa ihannetta vastaavaksi. On silti tärkeää, että yksi näistä "tuuteista" ei ole oma koti. Jos haluamme muuttaa käsityksiä siihen suuntaan, että jokainen on riittävä omana itsenään, voimme aloittaa käsitysten muuttamisen omasta itsestämme."

Aamen. 

Hyvää itsetuntoa tällekin päivälle!

Tinde

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos! Olen itse luullut lapsena olleeni lihava, koska toiset niin sanoivat. Jopa äitini totesi ollessani yläasteella, että kyllähän se parinkin kilon pudotus mahaa pienentää (eikä varmaan tarkoittanut pahalla, mutta itkin hänellekin "lihavuuttani.") Nyt kun katson kuvia, näen aivan normaalin paksuisen lapsen, luokkakaverit vain näyttävät luuviuluilta.

Raskaudenaikasen ja sen jälkeenkin jatkuneen masennuksen myötä jäi 30 kg ylipainoa. Niistä olen nyt saanut kohta 20 kg pois, mutta epäterveellisellä ruokavaliolla olen omasta lapsestani (5 v.) tehnyt lihavan. :( Siitä tunnen ihan hirveää syyllisyyttä ja häpeää. Lapset ovat todella ilkeitä toisilleen ja pulleaa mahaa itketään meillä iltaisin.

Nyt meillä yritetään syödä terveellisesti ja säännöllisestiees koko perhe. En puhu lapsen kuullen laihduttamisesta, enkä valita ulkonäöstäni. Häntä muistan joka päivä kehua. Lapseni on samanlainen herkkusuu kuin minäkin ja muistaa kysellä keksien ym. perään joka päivä. Herkuilla palkitseminen olisi niin helppo tie.

Täällä on shoppailtu urakalla ja hankittu uuteen päiväkotiin mukavia vaatteita, jotka eivät mahasta pingota ja joissa lapsella on mukava olla. Tietysti toivon, että lapsen paino iän myötä tasaantuu. Mutta kaikkein eniten toivon, että voisin antaa hänelle paremman itsetunnon kuin itse olen saanut ja että hän olisi ylpeä itsestään.

Tämä juttu oli hyvä muistutus itsellenikin siitä, ettei niillä jäljellä olevilla kiloilla oikeasti ole merkitystä. Kunhan on muuten mukava olla.

-Kaisla

Tinde kirjoitti...

Kiitos kommentista Kaisla ja anteeksi, että vasta nyt aktivoidun vastaamaan.

Kuten sanotaan - lapset voivat olla hurjan julmia. Pahimmassa tapauksessa noita kouluajan kokemuksia joutuu kantaa mukanaan koko elämän. Tärkeää on varmasti se, että kokee tulevansa hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Ulkoinen olemus ei ole meidän kenenkään ihmisarvomme mitta ja siitä pitäisi puhua paljon enemmän!

Tsemppiä koulusyksyyn ja iso halaus sinne.