HUOMIO! Teksti ei ole tarkoitettu tulkittavaksi neuvoiksi, kehotuksiksi tai aiheuttamaan syyllisyyttä tai ylemmyydentunnetta. Tekstissä esiintyy puhtaasti subjektiivisia tuntemuksia ja ajatuksia tuoreesta äitiydestä.
Sain palautetta:
Anonyymi sanoi...
en ymmärrä viiden lapsen äitinä, että kuinka sulla ei muka ole aikaa päivittää tätä mukavaa blogia useammin??? ei se yks lapsi voi viedä aikaa niin paljon, vaikka olis itkuinen/hoiettava. mutta tsemppiä!!!
Kiitos tsempeistä! Anonyymi ei jättänyt oman bloginsa osoitetta, jotta olisimme voineet kollektiivisesti tarkistaa, että hänellä on viiden lapsen äitinä on aikaa päivittää blogiaan usein ja säännöllisesti. Kuitenkin tämä palaute sai minut näkemään, että on ehkä aiheellista kirjoittaa muutamista asioista, joita muutoinkin olen viime aikoina pohtinut.
 |
| Tämäkö muka vaikea tyyppi?! |
Totta on, että olen päivitellyt blogia viime aikoina todella harvakseltaan. Syy tähän on kaksinainen. Ensinnäkin blogi ylipäätään on elämänmuutoksen myötä tullut tienhaaraan; en tiedä kuinka paljon haluan vauva/äiti -juttuja blogissa jakaa tai käydä läpi ja toisaalta viime kuukausina ei ole hirveästi ollut mielenkiintoa juuri mitään muita asioita kohtaan - tai niitä asioita kohtaan, mistä yleensä olen bloggaillut. Koko vanhemmuustematiikka on sellainen miinakenttä, että en välttämättä halua sotkeutua siihen. En halua väittää tietäväni mistään mitään, en halua päteä ja neuvoa ketään vauva-asioissa, en halua altistaa omaa vanhemmuuttani anonyymille arvostelulle. Olen siis suosiolla jättänyt bloggailun vähemmälle siksi aikaa, että tiedän mitä haluan täällä jakaa tai elämääni ja päähäni mahtuu muutakin kuin vauva-asiat.
Toinen syy on henkilökohtaisempi. Toisin kuin anonyymi kommentoija erehtyi uskomaan, vauva ei ole itkuinen, vaikea tai erityishoitoa kaipaava (tosin hullua olisi ajatella, että vain sellainen vauva veisi paljon äidin aikaa - kaikki vauvathan tarvitsevat ja ansaitsevat ihan erityistä hoitoa!), pikemminkin päinvastoin; meillä on mennyt aivan uskomattoman ihanasti. Vauva nukkuu yöt, herää kaksi kertaa syömään ja palaa sitten tuhisemaan, syöminen sujuu hienosti, mielipiteitäkin on - etenkin iltaisin, hän on aktiivinen ja jäntevä, katselee kiinnostuneena ympäristöä ja hymyileekin jo, vuorokausirytmi on löytynyt ja pysynyt samana jo kolmiviikkoisesta asti.
Ennen kuin vauva tuli en olisi ikinä voinut uskoa tätä onnen ja rakkauden määrää, joka elämääni on tullut. Se hetki, kun sain vauvan rinnalle muutti aivan kaiken. Vaikka tietysti raskaus valmistaakin vauvan tuloon on rakkaus vauvaan silti yllättänyt minut aivan totaalisesti. En ole ikinä ollut näin onnellinen. Ja on ollut luksusta, että kalenterissani ei ole ollut mitään ja olen oikeasti saanut keskittyä sataprosenttisesti tähän uuteen ihmiseen. Tutustua häneen ja viettää yhteistä aikaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen ollut täysin korvaamaton. Ja maailman paras. En välttämättä maailman paras äiti, vaan maailman paras äiti juuri tälle vauvalle.
Ensimmäistä kertaa elämässäni olen myös luvan kanssa saanut keskittyä vain tähän yhteen asiaan. Kukaan ei ole syyllistämässä jos juuri nyt en irtoa kulttuuririentoihin iltaisin, luottamustoimiin ja järjestötoimintaan, ystäviä tapaamaan tai töihin. Toivoisin siis, että kukaan ei syyllistäisi minua myöskään siitä, jos juuri nyt en irtoa päivittämään blogiakaan kovin usein. Minulle rakas ja antoisa harrastus pysyy sellaisena vain silloin, jos siihen ei sisälly stressiä.
Ainoa neuvo, jonka voin äitiydestä tällä kokemuksella antaa on se, että muiden äitiys ei liity omaasi millään lailla. Jos energiaa ja intoa löytyy harrastuksiin jo kun vauva on pariviikkoinen, se on hienoa - mutta ei liity kehenkään muuhun kuin juuri sinuun ja sinun vauvaasi. Jos taas vauvan tulon jälkeen haluaa pyhittää vaikka koko vauvavuoden yhdessäoloon ja suhteen rakentamiseen ja hoitamiseen ja jättää kaikki menot pois, sekin on ok - ja liittyy jälleen kerran vain sinuun ja vauvaasi. Oma toimintamallini löytyy varmaan noiden esimerkkien välimaastosta. Olen jättänyt vauvaa isän kanssa kahden ja toisaalta olemme myös vauvan kanssa yhdessä käyneet kylässä ja kaupungilla. Olemme tehneet juttuja, jotka nyt tuntuvat kivoilta. Se, miten joku toinen toimii tai mitä joku toinen ehtii tekemään, ei minua liikuta, toimintaani vaikuta tai juurikaan edes kiinnosta. Ainakaan en tunne mitään tarvetta verrata itseäni kehenkään muuhun - eikä pitäisi sinunkaan!
Me jatkamme nyt tätä kuherruskuukautta kaksistaan ja yhdessä iskän kanssa. Ja jatkan myös bloggailua. Omaan tahtiini ja silloin kun siltä tuntuu.
Puss!
